sunnuntai 7. toukokuuta 2017

New York

Jostain syystä se inspiraatio on aina suurimmillaan, kun pitäisi kirjoitella aivan toisenlaista tekstiä! Henkilökohtaisena motivaattorina ajattelin pitää ihanien reissukuvien läpikäyntiä; kunhan saan lempparikuvat julkaistua, keskityn loppupäivän seminaarityöhön ihan kybällä! Tässä postauksessa kerron lyhyesti ja ytimekkäästi reissuista lempparikuvien kanssa, koska jokaisesta päivästä tai kohteesta kertominen veisi ikuisuuden... Ja kun reissuista on jo vähän aikaakin, tämä on näppärin tapa kertoa omat kohokohdat!



Vaihtovuoden aikana tein kaksi reissua New Yorkiin, ja voi pojat mikä ihana kaupunki Iso Omena onkaan. Suurkaupunkin sykkeestä ja kiireisestä meiningistä huolimatta siellä oli vaan niin.. kotoisa fiilis. Ihania rakennuksia toinen toisensa perään, perinteisiä keltaisia takseja, kivijalkakauppoja, tyylikkäitä ja omaperäisiä pukeutujia... Puhumattakaan tietenkin lukuisista turistikohteista ja nähtävyyksistä, joita tuli reissujen aikana käytyä läpi melkoisen paljon. Ensimmäisen kerran pääsin tähän ihanaan kaupunkiin syyslomalla, kun tehtiin viiden päivän reissu vaihtariporukalla. Matkustin kohteeseen A:n kanssa kiinalaisella yöbussilla, joka oli ihan yhtä eksoottinen kuin miltä se kuulostaakin. Yllättäen matka meni kuitenkin nopeasti nukkuessa, ja vaikka bussi saapui Greensboroon melkein tunnin myöhässä, oltiin perillä New Yorkin China Townissa jopa tunnin etuajassa.. Joten onneksi nukuin lähes koko ajan ja olin autuaan tietämätön kuskin hullusta ajovauhdista.


Oltiin varattu meidän seitsemän hengen porukalle AirBnB Manhattanilta, ihan Central Parkin kupeesta. Loistava sijainti, lähin metroasema viiden minsan kävelymatkan päässä! Asunto oli niin New Yorkin tyylinen kuin voi olettaakin, korkeine ikkunoineen ja narisevine lattioineen. Kerran melkein sytytettiin koko kämppä tuleen kokkaillessa, mutta ranskalainen Diana tarttui vaahtosammuttimeen ja nou hätä! Ekan reissun meininki oli vähän rennompi, sillä usein illat venähti ja sitä mukaa myös aamuinen lähtö. Ehdittiin kuitenkin käydä monia paikkoja läpi, kuten se vieressä sijannut Central Park, 5th avenue, Times Square, Highline, MoMa, World Trace Centerin muistomerkki, Wall Street, Rockefeller Center, Vapauden patsas Liberty Islandilla sekä hurjan mielenkiintoinen maahanmuuttomuseo Ellis Islandilla,Grand Central Station, Brooklyn Bridge, Bryan Park ja mitähän muita. Yleensä liikuttiin tosiaan metrolla, mikä oli kyllä näppärä ja nopea ratkaisu! Lisäksi tuli käveltyä ympäriinsä muun muassa Chelseassa, Hell's Kitchenissä, Williamsburgissa, China Townissa ja Little Italyssä sekä ympäri Manhattania. Eikä siitä pääse mihinkään, että maisemat olivat joka kerta yhtä huikeat!


Toinen kerta koitti huhtikuussa, kun A:n perhe tuli viikoksi New Yorkiin ja matkustimme sinne heitä tapaamaan. Majapaikkamme oli asunto keskellä intialaista katua, ja sijainti oli todella hyvä; kadulle mentäessä näkymä oli Empire State Building, ja Grand Central Stationille käveli kymmenessä minuutissa. Jälleen lunastettiin metrokortit viikoksi, ja lisäksi meillä oli New York City Pass, jonka ansioista kierrettiin vähän enemmänkin kohteita. Mukaan mahtui usea niistä mitä olin käynyt aikaisemmin läpi, mutta se ei haitannut, sillä hei kukapa ei haluaisia kierrellä New Yorkissa joka tapauksessa. Ja esimerkiksi Highline oli lemppareitani, joten sen käveleminen ei varsinaisesti haitannut! Tällä reissulla käytiin muun muassa Columbian yliopistolla, World Trade Centerin museossa, Empire State Buildingissä, Met:ssä, Guggenheim-museossa, Madame Tussauds'n vahakabinetissa, Flat Iron districtillä, Cloisters-museossa sekä Hudson Riverin ja East Riverin kattavalla iltaristeilyllä. Passi oli voimassa kolme päivää, mutta niiden päivien aikana käytiin hakemassa monia lippuja etukäteen ja käytettiin ne sitten myöhemmin. Passin ansioista päästiin myös bussikierrokselle sekä keilaamaan, mikä oli kyllä ihanan rentouttava ilta kaikkien niiden nähtävyyksien jälkeen!


No mitkä oli sitten niitä mun lemppareita? Highlinen mainitsinkin jo, se on siis vanhoja raiteita mukaileva kävelytie New Yorkin yläilmoissa, Ihania maisemia ja taloja, ja ihan ilmaiseksi vieläpä. Toinen suosikki on ehdottomasti Brooklyn Bridge, siinä vaan on sitä jotakin. Näkymät on huikeat mihin suuntaan vain; joko East Riverin molempiin suuntiin tai kohti Brooklyniä ja Manhattania. Mistä päästäänkin kolmanteen lemppariini: Manhattanin silhuetti. Näin sen ensimmäisen kerran kun bussi kaartoi kohti New Yorkia, ja se oli viimeinen asia kun vastaavasti huristeltiin kohti Greensboroa. Sen näkee hyvin Brooklyn Bridgeltä sekä Liberty Islandin lautalta, ja erityisesti jokia pitkin seilaavan iltaristeilyn aikaan kaikki ne valot olivat henkeäsalpaavat. Samaan kategoriaan menee iltahämärän hetki Empire State Buildinging tai Rockefeller Centerin huipulla; se hetki, kun valot alkavat syttyä ja ilta pimenee, on niin kaunis. Vaikuttavuudellaan puolestaan hiljensi World Trace Centerin muistomerkki sekä erityisesti museo. Paljon uutta tietoa 9/11 terrori-iskuista, mutta informatiivisuuden lisäksi museo on vain niin koskettava. Ei mikään mukava paikka, mutta niin vaikuttava ja siksi yksi suosikkikohteistani.


Reissuista mulla olisi paljon kuvia puhelimessa, mutta harmillisesti vanha puhelin otti ja kuoli, vieden kaikki kuvat mukanaan. Täytyy ottaa opiksi ja tyhjentää se useammin tästä lähtien! Tässä kuitenkin kameraan tallentuneita lemppareita ja hetkiä. Ja vinkkinä, jokaisen tulisi lisätä New York omalle bucket listilleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti