sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Paprikafiiliksissä

Sunnuntait on yleensä varattu pitkälti kouluhommille, mutta kun akateeminen kirjoittaminen ei oikein nappaa, on hyvä aika tulla päivittämään blogia ja antaa tekstin virrata vapaasti! :) Kouluhommat alkaa periaatteessa käydä vähiin, mutta jäljellä on sitten ne kaikista työteliäimmät jutut. Yksi portfolio, kaksi loppuesseetä, yksi ryhmätyöessee ja -esitelmä, tentti, sekä tietenkin semmatyö... Ensi viikolla ajattelin kuitenkin linnoittautua kirjastoon heti aamusta - tai ainakin aamupäivästä, jotta saisin palautettua kaiken ajoissa. Onneksi semmatyössä on deadline toukokuun lopussa, joten jää hyvin aikaa näille vähän lyhyemmille kirjoitustöille. Odotan kyllä jo kovasti toukokuuta - ei siksi, että pääsen seminaarityön kimppuun, vaan koska koulu loppuu ja työt alkaa. Odotan sitä, että aina kotona ollessa ei tarvitse miettiä, mitä tehtävää nyt pitäisi olla tekemässä ja potea huonoa omaatuntoa kun ei tee sitä. Sen sijaan työt myös jäävät töihin ja kotona saa kunnolla rentoutua; lisäksi tulee kunnollinen päivärytmi, mitä olen kaivannut jo pidemmän aikaa!


Mutta seuraavan kahden viikon ajan se rytmi laitetaan kuitenkin ihan sekaisin - wappu on nimittäin täällä! Humanistit aloittavat jo huomenna, maanantaina, lähes kaksi viikkoa ennen varsinaista vappua. Ihan hurjaa, mutta vielä huolestuttavammalta tuntuu, etten ole yhtään henkisesti valmistautunut! Kuten kirjoitin, ensi viikko menee vielä peppu kiinni penkissä, ja hyvä niin. Viime vuonna olin mukana koko kahden viikon ajan, mutta nyt ajattelin ottaa maltilla ja käydä läpi vain parhaat tapahtumat. Huomaa kyllä, että kun en itse ole ollut enää mukana suunnittelemassa wappuohjelmaa, tuli koko wappu jotenkin ihan puskista. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin valmistelut olla hoidossa myös omalta osalta! Torstaina nimittäin ostin wappucombon eli liput kolmiin isoimpiin pippaloihin, joukkue humanistien wappusuunnistusta varten on kasassa, ja Lauran kanssa laitettiin tilaukseen valotikkuja ja uv-värejä. Lisäksi viikonloppu on kulunut neula ja lanka toisessa kädessä ja haalarit toisessa, eli ihanat saastapöksytkin alkaa olla juhlakunnossa. Jännää, että tämä on jo neljäs opiskelijawappuni, ja niitä on luultavasti enemmän takanapäin kuin edessä. Täytyy siis laittaa juhlavaihde päälle ja ottaa kaikki irti nyt, kun kun vielä on siihen mahdollisuus :)


Kulunut viikko on sitä vastoin ollut kivan rauhallinen. Maanantaina kävin Lauran kanssa humanistisen killan järjestämässä vaihtoillassa kuuntelemassa muiden opiskelijoiden vaihtokokemuksia, ja siitä motivoituneena varasin itselleni rokotus- ja lääkäriajan. Puhelimen sovelluskin näyttää, että vaihtoon enää 119 päivää, eli juuri ja juuri neljä kuukautta! Ihan älytöntä, että päivinä se on vähemmän kuin mitä tulen Jenkkilässä viettämään. 


Päivät käyvät vähiin, ja tuntuu etten ehdi viettämään aikaa kavereiden, saati sitten Eelin kanssa vaikka asutaan yhdessä! Tällä viikolla tosin laitettiin useamman kerran yhdessä ruokaa; se on jäänyt vähän vähemmälle, kun käydään niin usein yliopistolla syömässä. Jo jonkin aikaa olen himoinnut täytettyjä paprikoita, ja niitähän me sitten tehtiin kun vaimo niin sanoi :D Varmasti jokaisella on oma tyylinsä tehdä näitä, mutta me keitettiin riisiä ja paistettiin jauhelihaa, sekoitettiin ne juustoraasteen kanssa, ja laitettiin puolikkaiden paprikoiden sisään. Päälle vielä juustoraastetta ja toiselta kokkauskerralta ylijäänyttä vuohenjuustoa, ja jauhelihakin oli maustettu tacomausteella. Sitten vaan uuniin! Helppoa, nopeaa, ja riittää useammaksi päiväksi, vaikka kolmantena päivänä alkaakin vähän tökkiä... Samankaltaisissa paprikafiiliksissä olin ilmeisesti viime vuonnakin. Kesällä tavoitteena voisi olla valmistaa paprikoita grilissä, se antaisi varmasti kivan lisän makuun!


Vähän sellainen fiilis, että kouluhommat saa odotella vielä hetkisen. Sen sijaan voisin syventyä nettikauppojen pursuavaan valikoimaan, vaikka shoppailut onkin olleet viime aikoina pannassa. Tosin täytyyhän Oulun uusi kauppakeskus Valkea käydä jossain vaiheessa katsastamassa? Ja mitä on kesä ilman uusia shortseja ja kesämekkoa? Ehkä tätä yltyvää shoppailihimoa hellittäisi omien suosikkien kokoaminen kollaaseiksi; ainakin viime vuonna se oli aika toimiva ratkaisu, kun vastaavien kollaasien jutuista kaikki lempparit löysi tiensä vaatekaappiini. Toki täytyy säästää suurimmat shoppailut sitten Yhdysvaltojen puolella, mutta ainahan sitä haaveilla saa!

Tsemppiä kaikille ensi vikkoon, toivottavasti aurinko saapuu levittämään lämpöasteita ja kevätmieltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti