lauantai 6. kesäkuuta 2015

Sadepisaratkin maistuu makeelta

Välillä tuntuu, että tekisi mieli itkeä kun kesä ei tule, vaan sataa ja tuulee koko ajan. Kuitenkin niitä aurinkoisiakin päiviä mahtuu sekaan, ja vaikka ei niin kovin lämmintä olekaan, kyllä niistä heti tulee parempi mieli. Tai vaikka siitä, että tehtiin Eelin kanssa niitä kauan kaivattuja uusia perunoita ja juurikin sitä voi-kevätsipuli-kastiketta. Hyvä ruoka, parempi mieli!

Ja mikäs muukaan kohottaisi mielialaa, kuin pienimuotoinen shoppailu! Kauppoja on tultu kierreltyä ihan liikaa viime aikoina - mutta positiivista tässä on kuitenkin se, että ymmärrän omat rajani. Ei siis turhia ylilyöntejä tai heräteostoksia, eiks je. Tällä viikolla kävin Lauran ja Elisan kanssa Ideaparkissa, jonne pyöräilikin tosi nopeasti. Aluksi en oikein lämmennyt uudelle kauppakeskukselle, mutta muutaman kiertelykerran jälkeen kauppatarjonta on kyllä alkanut miellyttää. Ainoastaan GinaTricot ja Vero Modan ja Onlyn liikkeet puuttuu, ja olisihan se kiva saada New Yorker vähän pohjoisemmaksi. Nyt siellä ei kuitenkaan mene liikaa aikaa, mikä on sekin toisaalta hyvä juttu! Parilla viime kerralla oon testannut Arnoldsin toasteja, sillä makeat leivonnaiset on vähän jo nähty. Kana-vuohenjuusto on kyllä ehdoton ykkönen, siinä nyt sattuu yhdistymään kaksi lempijuttua!


Tällä viikolla selätin myös taas yhden kesäkurssin, ja se tarkoittaa sitä, että nyt kesäkuussa on enää yksi kurssi jäljellä! Jee! Myös pari tenttiä taitaa olla, mutta niiden suhteen en ole ihan kartalla :D Oon koittanut kartoittaa myös mitä hommia viime vuodelta jäi rästiin tai muuten vaan tekemättä, ja oon kyllä vähän hämmästynyt ja pettynyt: kaksi kurssia, joiden luennoille osallistuin, jäi lopputyötä vaille kesken, ja lisäksi yksi kirjatentti, verkkokurssi ja kypsyysnäyte on tekemättä. Onneksi en sinänsä tarvitse noista kursseista saatavia opintopisteitä, mutta oma laiskuuteni kyllä ärsyttää; jaksoin kuitenkin istua luennoilla ja tehdä muita kurssille vaadittavia tehtäviä. Muut hommat voin onneksi hoitaa ensi vuonnakin, paitsi verkkokurssi pitäisi saada mahdollisimman nopeasti alta pois, jotta saan yhden sivuainekokonaisuuden valmiiksi. Huh, kesällä ei kyllä tekisi mieli uhrata ajatustakaan jo menneille kouluhommille, mutta minkäs teet. Ensi vuonna sitten ryhdistäydytään - jälleen kerran :D Näistä kesäkursseista on hyvä aloittaa!


Opiskelustressistä huolimatta hyvä mieli sen kuin jatkuu, mutta mitäs muutakaan voisi tehdä kavereiden seurassa. Eilen näin Elisaa siidereiden äärellä, ja tänään treffaan Lauraa ja Jenniä ruokahommien merkeissä. Ja eilen oli vielä mekkopäiväkin, perjantain kunniaksi. It's gotta be a good life.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti