perjantai 5. joulukuuta 2014

Kalajoki-viikonloppu

Viime viikonloppuna olin tähän aikaan matkalla Kalajoelle. Lähdettiin tietysti moikkaamaan porukoita, mutta myös vähän viettämään meidän synttäreitä. Meidän kummitäti Jyväskylästä oli samaan aikaan Kalajoella, joten tietty silläkin oli vähän vaikutusta! Ja meidän kisu Salama, oli ollut niin ikävä sitäkin palleroa - vaikka ei se näin pallero ollut viimeksi, oli nappunen saanut talven varalle vähän lisäturkkia ja muutakin lämpösuojaa! Mutta ei se mitään, mahduttiin hyvän samaan petiin nukkumaan.


Muuten Kalajoella ei ollut juuri mikään muuttunut. Maisemat oli harmaita ja ankeita kun ei ollut lunta, vaikka onneksi sitä satoi vähän viikonlopun aikana. Oli ihana käydä pitkästä aikaa saunassa ja vaan olla ilman mitään suurempia velvollisuuksia. Viikonlopun aikana kerättiin Lauran kanssa molemmat kasa joulukoristeita, jotka sitten raahattiin Ouluun. Kätevää, kun niitä kuitenkin on Kalajoella ollut aika runsaasti. Ja toisaalta joulu tulee mulla ainakin eniten tunnepuolella, ja tutut koristeet tuo mieleen muistoja aikaisemmilta jouluilta. Äiti osti myös mulle ja Eelille keittiön ikkunaan valokranssin, nyt näyttää kivan tunnelmalliselle meilläkin! Muutenkin ollaan laitettu aika paljon joulua tänne, ehkä kuvailen niitä joku päivä!


Lauantaina kahviteltiin meidän synttäreitä kera mahtavan huikean ja korkean suklaakakun! Niin hyvää, toivoinkin suklaista kakkua! Kakussa oli myös kiva vivahde, sillä suklaata oli sekoitettu appelsiinin makuiseen tuorejuustoon. Kakku oli myös ihan valtava, joten saatiin sitä vielä mukaan Ouluunkin. Lauantai-iltana katsottiin ensin porukalla Putouksen finaali, ja sitten lähdettiin Lauran kanssa treffaamaan Millaa. Nähtiin Sandy Keltissä, ja juhlan aihetta löytyi tietysti Milden synttäreistä! Oli kiva nähdä vaihteeksi ihan kolmestaankin, vaikka jutteleminen olikin vähän haastavaa live-esiintyjän takia. Autollakin pääsin pitkästä aikaa ajelemaan, vähän jännitti kun tie oli liukas mutta hyvin meni!


Ehkä seuraavalla kerralla pääsisin kirjoittelemaan vähän ajantaisempia kuulumisia, niitäkin riittää vaikka perusarkea täällä eletäänkin. Lyhyesti: joulua odotan jo kovasti, joululahjashoppailut on täydessä käynnissä mutta omat lahjatoiveet vielä vähän hakusessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti