lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulun aikaa

Tämä joulu on ollut aika ihana, vaikka en kyllä vieläkään suostu myöntämään että se olisi ohi; sainhan joululahjaksi ihanan setin jouluisia korviksia Millalta, ja niitä on pakko käyttää, ihan ylisöpöjä.


Mun mielessäni joulun vietto alkoi siitä, kun viikko sitten perjantaina tulin Kalajoelle viikonlopuksi. Lunta oli tullut ihan valtavasti, ja täällä Kalajoen kodissa on aina niin tunnelmallista erilaisten valojen ja kynttilöiden ansiosta. Viikonloppuna vietettiin kavereiden kanssa pikkujouluja pelejä pelaillen ja syöden kaikenlaisia herkkuja. Perinteisesti meillä oli myös Secret Santa, ja mulle osui Yves Rocherin pieni keltainen hajuvesi :) Käytiin myös porukoiden kanssa Kärsämäellä mummua moikkaamassa sekä haudalla. Heti maanantaina kiisin kuitenkin takaisin Ouluun, että ehtisin olla vielä Eelin kanssa, ennen kuin molemmat lähdettiin eri suuntiin joulun viettoon. Vaihdettiinkin lahjat vähän etuajassa, koska haluttiin nähdä toistemme reaktiot. Minähän en ollut pystynyt pitämään useimpia lahjojani yllätyksenä, joten Eeli ei ollut ainakaan hirveän yllättynyt :D Annoin lahjaksi boksereita, Adidaksen kollarit, ja hopeatoffeeta, mutta myös Hugo Bossin Bottled -deodorantin, jonka olin onnistunut salaamaan. Minusta ainakin tuoksui tosi hyvälle!

Itse en yhtään tiennyt mitä odottaa lahjaksi Eeliltä; mulle se lahja ei ole tärkein, vaan se ajatus sen takana. Kuitenkin olin karsinut aika paljon vaihtoehtoja pois erinäisistä syistä ei vaatteita koska erilainen maku, jotain henkilökohtaista jne jne joten Eelin homma mahtoi olla aika vaikea. Siksi olinkin niiiin yllättynyt ja iloinen, kun paketista paljastui ensin suklaata, sitten Nipsu-muumimuki jossa Nipsulla on siis kissanpentu sylissä, ja viimeisestä paketista vielä DKNY:n pieni olkalaukku! En voi vieläkään käsittää, niin onnellinen olo :) Taisin pari kyyneltäkin siinä tirauttaa, joten mun osalta ainakin aika vahva reaktio!


Aatonaattona mentiin Lauran kanssa iskän luo Pateniemeen, jossa siis vietettiin joulun pyhät. Eeli puolestaan lähti Sodankylään oman perheensä luokse. Oulussa meitä olikin iso porukka: minun, Lauran ja Petterin lisäksi iskän naisystävän poika perheineen, eli tyttöystävä, 1,5- ja 2,5-vuotiaat pojat sekä 9 viikkoinen koiranpentu. Minusta oli tosi mukava viettää vaihteeksi tällainen joulu! Lapsien leikkimistä oli kiva katsella, vaikka olihan siellä välillä aikamoista vilskettä ja hulinaa. Melkein koko ajan jostain kuului "ei", kun joko lapsia tai koiraa piti ojentaa. Pentu ei nimittäin ollut vielä sisäsiisti, joten jonkinlaisia erite-katastrofeja sattui aika tiuhaan. Toisaalta kaiken sen hulinan keskellä oli ihana vain hautautua sohvan nurkkaan lukemaan hyvää kirjaa.

Aatto meillä meni niin perinteisesti kuin vain voi. Aamulla ylös mukava tunne vatsassa, vähän aamupalaa Lumikkoa katsellen. Myös kuusi tuotiin sisälle vasta aattona, ja koristelin sen yhdessä Lauran kanssa. Meillä on myös tapana katsoa joulurauhan julistus, ja sen jälkeen syödään riisipuuroa. Pari tuntia luppoaikaa, jonka kulutin tänä vuonna lukien ja joululauluja kuunnellen. Iltapäivällä käytiin läheisessä kirkossa jouluhartaudessa, joka oli lähinnä lapsiperheille suunntattu joulukuvaelma. Ihan hauska minusta, ja ainakin kaikki joululaulut olivat tuttuja! Kaivatun rauhoittumishetken jälkeen alkoi saunominen, joka kestikin jonkin aikaa, kun meitä oli niin monta - itse asiassa lämmin vesikin pääsi loppumaan :D Sitten oli aika vähän laittautua jouluateriaa varten. Joulupöydästä löytyi kaikkea hyvää; laatikoita, kinkkua, rosollia, kalaa, juustoja... Ja lopuksi tietenkin mieletön ähky. Syömisen jälkeen kello olikin jo aika paljon, ja tonttutytöt jakoivat lahjat, joita sitten fiilisteltiin loppuilta. Sain kaikkia ihania lahjoja, mainittakoon nyt vaikkapa punaiset villasukat, viikonloppukassi, Kinuskikissan leivontakirja, suklaata ja matala musta Nappula-kynttilänjalka. Aika kilttinä olin ollut!


Joulupäivänä käytiin Kärsämäellä mummun ja papan luona, ja siellä olikin paljon sukulaisia samaan aikaan. Siellä sitä joulufiilistä vasta olikin! Pappakin kehui kinkun suolaa vaikka kuinka monta kertaa. Tapaninpäivänä uskaltauduttiin kävelylle meren jäälle ja katsottiin Lauran kanssa 3,5 elokuvaa. Niistä 2 oli mukiinmenevää, yksi jätettiin kesken, ja yksi oli tosi hauska Bachelorettes, suosittelen! Tänään sitten pakkailtiin hirmuisesti kaikkea oleellista, ja lähdettiin takaisin Kalajoelle. Lisää jouluruokaa ja pari lahjaa lisää - tuntuu niin ihanalta, mulla on maailman parhaat läheiset!

Vielä vähän rauhoittumista ennen uutta vuotta. Ja ehkä vähän kandia. Ja myöhemmin kuvia, nyt on aika pelailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti