sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jyväskylässä!

No nyt on kotiuduttu viikonlopun kestäneeltä Jyväskylän reissulta! Oli menoa ja melskettä, ja tiivistettynä ihan hullun hauskaa. Lähdettiin Marisan ja Pinjan luo moikkaamaan näitä ihanuuksia, mutta myös viettämään synttäreitä; Marisa, Laura, Milla ja minä vietetään kaikki synttäreitämme näin marraskuun loppupuolella.


Perjantaina alkuillasta me Oulun ystävykset pakkauduttiin autoon ja lähdettiin huristelemaan kohti Jyväskylää. Saatiin auto lainaan Jennan poikaystävän pikkuveljeltä, mikä oli kyllä tosi hyvä juttu niin kaikkien ei tarvinnut maksaa bussilippua. Selvää säästöä, plus ei oltu riippuvaisia julkisen liikenteen aikatauluista. Saatiinkin ajella leppoisaan tahtiin eikä liikennettäkään ollut ihan hirveästi. Perillä oltiin yhdentoista aikaan, ja meitä odotti itse tehty pizza, viini sekä pari ihanaa ystävää :) Väsymys oli suuri, mutta kyllä me muutama tunti jaksettiin rupatella ennen kuin alettiin nukkumaan. Meitä oli Pinjan yksiössä yötä 7 tyttöä - ja itse asiassa lauantaina 8 - mutta hyvin mahduttiin! Ainut mikä tuotti ongelmia oli nopeasti kohoava lämpötila; vähän hankalaa, kun peiton kanssa on liian kuuma, mutta ilman peittoa ei osaa nukkua... Itse ainakin sain hyvin nukuttua, vaikka toisaalta sain kyllä nukkuakin yksin sohvalla, joten tilasta ei ainakaan mulla ollut pulaa.


Lauantaina sitten heräiltiin rauhassa, käytiin kaupassa ja laittauduttiin shoppailua varten. Kaupungilla treffattiin risteilyltä palannutta Marisaa, ja lähdettiin porukalla kiertelemään kauppoja. Jyväskylässä oli joulunavaus, joten kävelykadulla oli paljon pieniä kojuja ja joulumusiikki soi joka paikassa :) Shoppailujen jälkeen haettiin Arnoldsilta donitseja mukaan ja mentiin Marisalle ja Juusolle kahville. Ihana kämppä heilläkin, tuntuu että saan paljon ideoita kavereiden asunnoista! Puoli viideksi mentiin Amarilloon, mistä oltiin varattu pöytä koko porukalle. Juoman ja erittäin hyvän ruuan !!!! niin nannaa parissa viihdyttiin muutama tunti jutellen ja nauraen. Oli mukava ruokailla ja istuskella oikein pitkän kaavan mukaan! Otin itse vielä parin muun tytön kanssa mansikka-margaritan jälkiruuaksi - jälkiruokaa tulee otettua niin harvoin, joten oli kiva poiketa normikaavasta siinäkin tapauksessa.


Loppuilta vietettiin Pinjan kämpillä viinin ja herkkujen kera. Katsottiin Putousta ja pelattiin tosi hauskaa peliä! Se oli Aliaksen tyyppinen sanaselityspeli, mutta säännöt muuttuivat hieman aina kun kierros vaihtui. Tosi hauska peli todellakin, ja pelattiinkin sitä pariin otteeseen. Yritettiin myös pullonpyöritystä, mutta ajauduttiin aina pahasti sivuraiteille ja eihän siitä tullut mitään. Juttua meillä riitti aamuyöhön saakka, vaikka viini loppuikin vähän aikaisemmin. Oli huippua viettää iltaa vaihteeksi niin, että ei lähdetty baariin. Sen sijaan hengailtiin pyjamat päällä koko ilta :)


Aamulla eilisillan sivistynyt viinin nauttiminen ei enää tuntunut kovin sivistyneeltä idealta, mutta onneksi oli aikaa toipua kotimatkaa varten. Eipä se autossa istuminen silti mitään herkkua ollut, mutta ainakin sai nauraa muistelemalla eilisiltaa ja sen kommelluksia. Päästiin muun muassa pesemään matto ja paistettiin torttuja keskellä yötä, mun mielestä aika huisi ilta. Tällaista olin kaivannutkin!


Vaikka onhan se aina mukava olla kotonakin. Täällä odotti siivottu kämppä ja iltapalaksi sain munakasta ja paahtoleipää - vaan saapa nähdä mitä huominen tuo tullessaan! Ei meinaa millään jaksaa odottaa, että pääsee viettämään synttäripäivää :) Vanheneminen sinänsä ei niin mukavaa ole, mutta synttärit on yksi parhaista jutuista ikinä! Eikä niihin vaan voi kyllästyä :) Enää viisi minuuttia!

2 kommenttia: