sunnuntai 5. lokakuuta 2014

bannerivaihtoehtoja

Harvoin sunnuntaina on tuotteliaalla  päällä, mutta katos vaan! Meikä on tänään saanut yllättävän paljon aikaan. Okei, aamupäivä meni kyllä nukkuessa ja löhötessä, mutta raahasin itseni lenkille - ja Eelin myös! Käveleskeltiin Kuivasjärven rannalla, ja juteltiin kaikkea höpöä. Hassua, miten paljon tuollaisestakin voi nauttia ja saada irti. Ihan putkeen ei meidän sunnuntaikävely mennyt, sillä kierrettiin vahingossa liian pitkää reittiä ja eksyttiin vähän.. Mutta kun se hiekkatie näytti niin kivalta! Onneksi päädyttiin lopulta taas autotien vierelle, ja minä osasin suunnistaa kotiin. Oululaiset ehkä tietää, jos sanon että päädyttiin Ritaharjuun, melkein uuden Ideaparkin luo nähtiin sen kyltti. Loppu hyvin ja silleen, taaperrettiin kotiin syömään eilistä superhyvää lihamureketta jossa oli aurinkokuivattua tomaattia ja fetajuustoa! ja pottumuusia, ja illan päälle kirjoittelin vielä pari koulujuttua. Ja nyt oon saanut aikaan myös muutaman uuden bannerivaihtoehdon! Alun perin mulla oli mielessä vähän erilainen ja ajattomampi, joka ei olisi niin sidoksissa vuodenaikaan. Oon kuitenkin lopen kyllästynyt tuohon vanhaan, niin selailin viime aikaisia kuvia ja tällaisia sain väkerrettyä huimilla muokkaustaidoillani! Onko lemppareita?


Tykkään kollaaseista bannerissa; saa laittaa monta kuvaa jotka kertoo itsestä. Toisaalta, tuo nykyinen kollaasibanneri on ollut niin kauan.. Olisiko jotain toisenlaista vaihteeksi?


Pidän tästä kuvasta, vaikka näytänkin siinä vähän pullealta pikku possulta - tai ehkä juuri siksi :D Tämä olisi sitten vähän erilainen, ainakin mulle, ja toisi tekstin uuden fontin paremmin esille.

Minkähän sitä sitten valitsisi... Kollaasi vai yksi kuva? Mustavalkoinen vai värillinen? Jaiks!

4 kommenttia:

  1. Sanoisin, että kollaasista mustavalkoinen tai sitten yksi kuva -versiosta se värillinen! Värillisessä kollaasissa vähän häiritsee kun kuvissa on eri värimaailmat :P t. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koitin siihen kollaasin muka valita kaikkiin saman filtterin/tehosteen mut sitte unhodin mikä se tehoste oli.. success

      Poista
  2. Ehkä tuo värillinen kuva, jossa oot yksin, on mun lemppari. :) Siinä on kivat värit ja oot sellaisen nätin haaveilijan näköinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah haaveilija... :D sen laitoinkin uudeksi banneriksi!

      Poista