sunnuntai 24. elokuuta 2014

I might drink a little more than I should tonight

Tämä viikonloppu on mennyt pienimuotoisessa juhlahumussa, sillä Eeli täytti vuosia! Perjantaina tehtin yhdessä herkullista ruokaa, sillä päädyttiin siihen lopputulokseen, että on mukavampi nauttia vain toistemme seurasta ja tehdä juuri sellaista ruokaa kuin haluamme - tai Eeli halusi. Ja olihan se vähän halvempaa, haha :D Tehtiin perunamuusia ja pihvejä pippurisella tuorejuustolla, sekä salaattia johon tuli herneitä, fetajuustoa, suippopaprikaa ja kesäsipulia. Oli hyvää, #foodporn!


Lauantai oli se oikea juhlapäivä. Päätettiin kutsua opiskelukavereita kylään, ei siis juhlimaan synttäreitä vaan muuten vain viettämään iltaa, tämä oli tarkkaa :D Ja aika verbainen porukka saatiinkiin kasaan, sillä ei ollut oikein tietoa ketä kaikkia on tulossa. Paikalle saapui hallituslaisia ja muutama hyvä ystävä hallituksen ulkopuolelta, ja hitsi että oli hauska ilta! Oli ihanaa että niin moni pääsi, ja halusi tulla, paikalle. Saatiin paljon kehuja meidän asunnosta, ja saipa Eelikin pari lahjaa, esimerkiksi tikkarin ja ilmapallon, josta päivän sankari ei sitten suostunut päästämään irti loppuillan aikana. Pelattiin juomapeliä, ja vieraille maistuivat hyvin myös illan tarjottavat. Aherrettiin Eelin kanssa keittiössä, ja leivottiin yhdessä makea Paholaisen piirakka sekä suolainen jauheliha-vuohenjuustopiirakka. Itsekin tykkäsin, eikä suolaista purtavaa jäänytkään enää tälle krapulapäivälle - hups, nyt paljastin! Iltaa jatkettiin Eelin, Jennin ja Jussin kanssa keskustaan ja Apolloon. Siellä tanssittiin jonkin aikaa, ja oli tosi kiva dj kun soitti paljon meidän toivebiisejä! Oli niin hyvä fiiilis, niin ihanat ihmiset ja just hyviä biisejä, meidän biisejä. Eelinkin sain vähän tanssimaan!! Aluksi olin tosi hämmentynyt, mutta oli huippua nähdä miten Eelikin vähän rentoutui. Itsehän herra ei myöntänyt että olisi tanssinut, kuulemma vain seisoi mun takana ja minä tanssin, mutta kyllä minä tiedän että ihan itse se niitä jalkoja liikutteli!


Tämä päivä on sitten mennyt vähän vaitonaisissa tunnelmissa ja nukkuessa. Oon mannut sohvalla ja katsonut Hemlock Grovea ja BB:tä, ja jo nyt harmittaa että kiirehdittiin ensin mainitun sarjan kanssa.. Nyt on jo toinen kausi loppu ja sitten vain odotellaan ja etsitään uusia sarjalemppareita. Eiköhän syksy kuitenkin tuo mukanaan uusia ja vanhoja sarjoja telkkariin - ja onpa muuten omituista katsoa taas telkkaria! Kesällä ei tullut paljon olohuoneessa istuskeltua, mutta kyllähän se tavallaan syksyyn kuuluu. Kynttilöiden ja kaakon kera, tietty.


Ja huomennaaa... Fuksit! Jännää nähdä uusia kasvoja, mutta eniten ehkä jännään haalarikauden alkamista! Tulee toiminnantäyteinen viikko, mukavaa :)

Tonight I want all of you tonight
Give me everything tonight
For all we know, we might not get tomorrow
Let's do it tonight
Pitbull: Give me everything

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti