maanantai 16. joulukuuta 2013

Luksusmökkiviikonloppu

Viime viikon perjantaina lähdettiin Eelin ja serkku-Miikan kanssa huristelemaan kohti Jämsää. Menopelinä meillä oli vuokrattu volkkari, malliltaan polo ja se oli ihana. Punainen, pieni paholainen, paitsi ettei paha ollenkaan. En itse jostain kumman syystä päässyt rattiin, mutta rakastuin autoon palavasti ja tuollainen löytyy sitten joskus minunkin autotallista! Pitkä matkakin meni varsin sutjakkaasti kun alla oli kehräävä kaunokainen. Tai no, tuntui se oikeasti aika pitkältä :D Piti tehdä monta pysähdystä ja suurimman osan ajastakin oli pimeää, plääh.. Lähdettiin puoli kahden aikaan, ja perillä mökillä oltiin vähän kahdeksan jälkeen. Siellä odottikin sitten monta uutta ihmistä!


Ensivaikutelmat sekä immeisistä että mökistä oli aika huikeet. Koko viikonlopun ajan oli sellainen lämmin tunnelma! Perjantaina oli aika railakas ilta, juteltiin, naurettiin ja pelattiin aliasta. Voitin joka ikinen kerta mitä pelasin! Jotkut kävi myös rantasaunassa, ja yksi hurja jopa koskessa uimassa. Mökkihän on siis vanha mylly, joka on kunnostettu tämän vuoden puolella. Hienosti oli yhdistetty vanhaa ja uuttaa, ja mökki oli tosi hieno. Suorastaan luksus! Meitä oli noin kymmenen henkeä, ja kaikille löytyi nukkumapaikka, eli tilaa myös oli. Minä ja Eeli suunnistettiin petiin kolmen aikoihin, ja siinä huomasin ainoan miinuksen. Mökissä ei oikeastaan ollut ovia muuta kuin vessassa ja kylppärissä, vaan kaikki oli samaa isoa tilaa mutta kolmessa kerroksessa. Portaita tuli rampattua aika paljon, mutta niistä lähtevä narina oli pientä verrattuna putkistoihin: aina välillä kuului valtavan äänekäs wuuuuush-ääni, johon useamman kerran heräsin. Kyllä uni silti maistui, ja lauantaihin herättiin puolen päivän aikaan.


Ulkona oli ihana keli: aurinko paistoi ja oli vain vähän pakkasta. Laitoin Eelin pihalle kuvaamaan ja jumitin itse sisällä lukien tenttiin. Tosi hauskaa. Onneksi en ollut ainoa pänttääjä, ja ainakin mun aihe oli helpompi ja mielenkiintoisempi :D Lauantai meni muutenkin leppoisasti, päivän hitti oli ristisanatehtävät. Iltaa kohden alkoi kuulua niitä kivoja tölkinavaamisääniä, ja minäkin maistoin synttärilahjaksi saamaani jouluglögiä. Oli aika väkevää, niin jäi sitten vähän sivummalle kun mukana ei ollut tavallista glögiä johon sitä olisin sekoittanut. Tehtiin porukalla myös pizzaa ennen saunomista. Käytiin Eelin kanssa kahdestaan rantasaunassa, ja oli ihana olla kerrankin puusaunassa ja katsella samalla ikkunasta näkyviä lumihankia :) Vähemmän ihanaa oli kipittää takaisin päärakennukseen suihkuun... Lauantaina pelattiin taas Aliasta pari erää, ja olin jälleen joka kerta voittoisassa joukkueessa, jea!! Oltiin vähän nössöjä Eelin kanssa, ja mentiin nukkumaan jo yhden aikaan kun muut vielä jäi pelaamaan korttipelejä.


Lähtöpäivät obn aina inhottavia, eikä vähiten sen siivouksen takia. Meilläkin oli niin pitkä matka tiedossa, että yritettiin herätä aikaisin ja toimia ripeästi. Semihyvin onnistui ja vähän ennen yhtä oltiin on the road again. Paluumatkalla käytiin pyörähtämässä Alkio-opistolla, missä siis kaikki nämä pikkujoulujen tyypitkin on aikanaan tavanneet. Olihan se matka jälleen pitkä ja puuduttava, mutta lähinnä nauratti kun mietti viikonlopun hauskoja juttuja ja alias-selityksiä. Hitsi vaan kun oon niin ujo, muille jäi varmaan aika hiljainen vaikutelma. Minä ainakin tykkäsin kaikista tosi paljon, ja odottelen jo seuraava tapaamista - jospa se olisi vaikka täällä Oulussa niin on kotikenttäetu!


Tänään oli tämän syksyn viimeinen tentti, eikä se ehkä ihan kehnosti mennyt. Kunhan saisi palautettavat hommat pois alta niin voisi ottaa rennosti pari viikkoa. Tänään ajattelin vähän tonttuilla ja paketoida ihanien ihmisten lahjoja. Loppuviikosta suuntana Kalajoki! Vielä vähän pitää jaksaa :)

And I feel it when I see you
Wherever you wanna go
Whenever baby, I'm yours
Tomorrow way too far away
And we can't get back yesterday
But we young right now
Rihanna: Right now  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti