torstai 12. joulukuuta 2013

Kuulumisia

hyiyhyihyi maailman kamalin otsikko! Selkee jos ei muuta. Eli mitäpä mulle kuuluu? Stressi alkaa pikkuhiljaa helpottaa! Ihana kun nytkin oon jo pari tuntia saanut vaan köllötellä sängyllä, lukea blogeja ja katsella telkkaria. Tämän vuoden puolella vielä muutama palautus ja yksi tentti ennen lomaa, jej! Viime viikolla väsäsin koko keskiviikon romaanianalyysiä, ja vaikka hävetti palauttaa sellainen tekele, kolmonen sieltä tuli! Vitosia saakin edelleen odotella, mutta hitsi meikä oli iloinen. Jotain toivoa ehkä sittenkin on, pitää vaan olla ahkerampi ja itsevarmempi. Pari matkailun kurssia on myös tuonut vähän vaihtelua. Toisaalta ihan kiinnostavia juttuja käsitellään, mutta... niin, ei ihan nappaa näin joulun alla istua kylmässä luentosalissa melkein kolme tuntia putkeen :D


Iloisia uutisia perheenlisäyksestä! Tiistaina hain kotiin punaisen Helkaman, Saana nimeltään. Se on upea. Kori ja dynamolamppu vaaau sounds so cool kuuluivat hintaan, jonka daddy tosin kustansi. Vanha pyöräni menee sitten Lauralle, koska siinä vielä henki pihisee. Tosin rengas ei, sillä se oli tyhjentynyt tiistaina. Ei ihmekään jos tuntui raskaalta polkea kouluun reidet huutaen.. Kävelinpä sitten kotiin uudet saappaat jalassa, ja sain rakot jalkaan. Eli toinenkin uusi asukas täällä, kenkäpari. Siis kaksoset. Ja ne on aika kivat, ja niitä pidetään rakkojenkin uhalla kun oli niin kalliit! Ja uudella pyörälläkin vispataan vaikka mikä olis, vaikka jään päällä olisikin pari senttiä vettä eikä pitoa ollenkaan. Ja siellähän se isomeeri taas lensi, vaikka olin ihan jaloillani enkä kahden renkaan varassa. Mutta ei tullu mustelmaa, ei voinu sattua!


Huomenna sitten taas jännitetään. Lähdetään Eelin ja Miikan kanssa etelään päin viettämään heidän alkio-kavereiden kanssa vähän pikkujouluja! Saapa nähdä miten porukkaa pääsee mukaan. Pelkkää hyvää oon kuitenkin kuullut, ja eiköhän piparien ja glögin kera juttu kyllä luista. Toivottavasti en tipu koskeen! Kuvat on mun insagramista :)

Hey brother, there's an endless road
to re-discover
Hey sister, know the water's sweet
but blood is thicker
Avicii: Hey brother
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti