tiistai 24. joulukuuta 2013

Jeejee jouluja!

Ihanaa joulua kaikille<3 Tämä aattopäivä on kyllä ollut aivan ihana! On ollut just sellainen joulumainen tunnelma koko päivän: rauhallinen, iloinen, välittävä. Aikamoisella perinteisellä kaavalla ollaan talsittu eteenpäin. Aamulla heräsin Lauran vierestä; nukutaan siis samalla kahdeh hengen ilmapatjalla - joka muuten narisee pahemman kerran aina kun toinen kääntää kylkeä.. Jouluna on aina sellainen pieni jännitys kun herää, ja on ihana kävellä keittiöön aamupalalle kun ohittaa koristellut joulukuusen. Äiti olikin jo keittämässä riisipuuroa, ja sain leivän päälle kinkkua. Tai tarkemmin naudan sisäpaistia, koska erään episodin, johon sisältyy pääsiäinen, ylijäämäkinkku ja oksennustauti, jälkeen meillä ei ole kinkkua paljon näkynyt. Mutta kyllä se sisäpaistikin ajaa asiansa, oikein maukasta oli!


Äiti pestasi minut ja Lauran paistamaan torttuja, ja odoteltiin niiden valmistumista samalla kun katsottiin Lumiukko-animaatiota. Sen jälkeen olisi vielä tullut joku jatko-osa, josta en ole ikinä kuullutkaan! Se pitänee kuitenkin katsoa nauhalta, sillä meidän perheessä on tapana katsoa joulurauhanjulistus. Niin siis tänäkin vuonna :) Sen jälkeen syötiin riisipuuro, jonne oli piilotettu manteli. Petteri sai sen, höh. Puuron jälkeen lähdettiin käymään vanhainkodilla moikkaamassa joitakin sukulaisia, tuli kyllä kiva mieli kun sai piristettyä heitäkin vierailulla :) Samalla reissulla käytiin viemässä haudoille kynttilöitä, ja sitten mentiin kirkkoon. Mulle joulukirkko on aina merkinnyt rauhoittumista ja hiljentymistä keskellä joulun hulinoita; ainakin tunnin ajan saa vain olla ja rentoutua eikä tarvitse miettiä onko kaikki mahdollinen nyt pöydässä tai mitä unohtui tuoda kaupasta. Kirkon jälkeen keitettiin kotona kahvit, ja Petteri lähti joulupukkeilemaan. Meillä veikka ei kuitenkaan pukkeillut, vaan laittoi punaisen nuttunsa naulaan ruokailun ajaksi. Ja voi hitsin pimpulat mitä kaikkea ihanaa pöydästä löytyikään! Laatikoita otin ainoastaan mun lempparia porkkanalaatikkoa, sitä naudan sisäpaistia, perunoita, herneitä, kalahyytelöä, sienisalaattia, rosollia, konjakkisinappia...namnam ja vatsa kiittää!


Jouluruuan jälkeen podettiin ähkyä samalla, kun Meeri-tonttu ja Laura-tonttu jakoi paketit. Mikä saalis! Hajuvesi, rahaa, lahjakortti, meikkipussi, kastehelmi-tuikkukuppi.. Ehkä eniten tykkäsin kuitenkin niistä etukäteen avatuista pehmeistä paketeista, vaikka oikeastaanhan kaikki on samanarvoisia. On ihana että läheiset muistaa mua, ja on ihana myös ilahduttaa muita samaten. Saatiin myös Eelin kanssa ensimmäinen yhteinen lahja: party-alias! Avasin paketin kysymättä lupaa, heh. Lahjojen avaamisen jälkeen lämmitettiin joulusauna, ja vaikka samassa saunassa sitä tulee käytyä vuoden ympäri, on siellä jouluna erilainen fiilis. Löylyt on lempeämmät, ja luukusta heijastuva tuli näyttää ihan erityisen kivalta. Ai miten niin onnellinen... :) 


Parasta tässä on tietysti se, ettei joulu ole ohi! Joululaulut soi vielä pari päivää, kuusi kestää toivottavasti loppiaiseen asti, ja pöytä on vähintään yhtä koreana muutamana seuraavana päivänä. Ulkona ehkä sataa vettä nyt, mutta onneksi päivällä oli valkoista. Ja tärkeintä kai on, että joulun tuntee sisällä, enkä nyt tarkoita mitään talon sisätiloja :) Ihanaa joulua kaikille!<3

It just wasn't the same
Alone on Christmas day
Presents, what a beautiful sight
Don't mean a thing if you ain't holding me thight
You're all that I need
Underneath the tree
Kelly Clarkson: Underneath the tree
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti