maanantai 7. lokakuuta 2013

I can do this

Moi. Minä täällä. Loppujen lopuksi niin pieni ja epävarma tyttönen. What's all this about?

Tänään joogatunnin alussa ohjaaja kehotti kaikkia miettimään miltä itsestä tuntuu tunnin alussa, ja miltä haluaisi tuntuvan tunnin päätteeksi. Perään tuli aikamoinen luettelo erilaisia tunnetiloja, mutta tartuin yhteen niistä. Olen vahva. Parin viime päivän aikana oon nimittäin joutunut harrastamaan vähän itsetutkistelua. En ikinä tee mitään yksin; oli tarpeeksi kamalaa aloittaa opiskelut tuntematta ketään. Vaikka esimerkiksi koulutehtävien suhteen ryhmätyöt ei kuitenkaan ole mulle se toimivin juttu, mutta lukiossa ja yläasteella oli silti helppoa konsultoida muita kavereita, kun kaikilla oli sama tehtävänanto. Nykyään joudun itse tuskastelemaan monimutkaisten tehtävänantojen tai kurssivalintojen kanssa. Sunnuntai-iltana Jenni ilmoitti ettei pääsekään lähtemään exculle. Ensimmäisenä mielessä oli huoli tärkeästä ystävästä, mutta ei kestänyt kauan kun totuus iski. Minä. Yksin. Exculla.  Valehtelematta tuijottelin valkoista seinää jonkin aikaa asiaa pohtiessani, ja saatoinpa vähän kiukutella aiheesta Eelillekin. Pelotti, ahdisti ja jännitti. Let's face it: en ole se kaikista sosiaalisin tyyppi ja usein olen ärsyttävä. Ja kun Eelikään ei ollut reissusta innostunut, oli vain kaksi vaihtoehtoa - take it or leave it.


Ja tiedättekö mitä? I'm gonna take it! I can do this! Värväsin itselleni uuden bestiksen viikonlopun ajaksi ja toisen kaiffarin paistamaan lättyjä mun kanssa. Sitähän varten excu on; tutustutaan ihmisiin paremmin ja saadaan uusia muistoja. Eihän tästä samanlaista tule kuin viime vuonna, mutta miksi pitäisikään. Eiköhän kesältä opittu jotain turhanpäiväisen vertailun suhteen.


Eli luvassa lisää excu-hehkutusta vaikka siellä pitääkin nukkua makuupussissa. Toivottavasti mun siniseen koteloon mahtuu toinenkin, sillä vaikuttaa vähän että Eelikin on sittenkin lähdössä. Ihan höpö se on.


Ja mulla oli muuten tosi kiva viikonloppu! Namiruokaa, käännöstä kyröttämisestä don't ask, popcornia, leffa pieneltä läppärin näytöltä, pitkät aamu-unet, ja koko perhe saman pöydän ääressä syömässä. Ja jalkojen juuressa koiruus nimeltä Pablo! Rakastuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti