keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Toppilassa tapahtuu

Elämme jännittäviä aikoja.

 
Tai ainakin eilen elimme. Sen lisäksi, että jännitettiin Eelin kanssa kumman kannustama tiimi voittaa MasterChefin joukkuehaasteen, meidän ruuanlaitto jäi pahemman kerran kesken kun kadulla kaahasi paloauto kovan äänen ja vilkkujen kanssa. "Käy kattoon minne se menee" "Se käänty tuohon viereiselle kadulle!!" Meinasi kanat ja kuskus vähän kärtsähtää, kun oltiin molemmat liimaantuneina mun huoneen ikkunaan, josta oli suora näkymä tapahtumapaikalle. Lopulta sinne kerääntyi kolme isoa paloautoa sekä johtoyksikön auto - sekä varmaan puolet Toppilan väestöstä. Totta puhuen, koko häslinki kesti vajaa puoli tuntia, ja ansaitsi Kalevan nettisivuilla vain muutaman lauseen mittaisen artikkelin. Meidän iltaa se ehkä järisytti, mutta vaikka kuinka päivitettiin Iltalehden sivuja, ei tuo pieni palonalku ylittänyt uutiskynnystä. Höh. Täytyy myös tehdä pieni paljastus, ettei kenellekään jää väärää kuvaa siitä, että oltaisiin itse tehty kuskus ja nakeltu sinne sekaan spontaanisti vihanneksia oman maun mukaan; ihan kaupan pakastealtaasta löytyy valmis sekoitus. Mutta tosi hyvä sellainen!


Mutta oli myös tänään aika jännää, kun aika viime tipassa lähdin polkemaan kohti normaalikoulua ja zumbaa. Valehtelematta voin sanoa, ettei koskaan ole tullut niin hyvä fiilis urheilun jälkeen. Ei, en lähde toteuttamaan elämäntapamuutosta tai liity mukaan superdiettiin, mutta jumantsuka miten kiva oli tanssahdella kunnon jumppavaatteet päällä hyvän musiikin tahtiin. Jäi ihan harmittamaan, etten sittenkään käynyt kiittämässä meidän ohjaajaa innostavasta tunnista. Ensi kerralla sitten - ellei samalle ajankohdalle osu tavan mukaan joitain pippaloita.. Tänään kämppis-Elisa lähti suunnistamaan muiden humanistifuksien kanssa Oulun keskustaan. Voiko söpömpää ilmestystä ollakaan?


Sillä junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan
Älä luule että itkee ovi kun se suljetaan
Sen vain kuuluu lähtiessa ihan hiljaa narahtaa
Eikä ne oo kyyneleitä joita vuori vuodattaa
 Ne on kevään tekeleitä kun se jäitä sulattaa
Jenni Vartiainen: Junat ja naiset 

7 kommenttia:

  1. Niiiiin ihana toi Elisan kuva <3 t. Laura (toivottavasti et pettynyt kun se olin vaan minä joka kommentoi D: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se ON ihana! ;3

      ja ainoastaan ne kirjotusvirhe-kommentit masentaa.. ._.

      Poista
  2. Mulla on sulle postausehdotus: Elämäni Aakkoset! :) T. Laura taas

    VastaaPoista
  3. Käytkö Mian zumbassa? Ne on parhaita! Myös afrotunnit on huippuja. Jos käyt joskus jututtaan, kerro Sallalta terkkuja :).

    VastaaPoista
  4. Käytkö Mian zumbassa? Ne on parhaita. Myös afrotunnit on kivoja. Siellä minäki ohjasin ennen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ohjaajan nimi on Piia, mutta nekin tunnit on hyviä ei kyllä tule yhtä hiki kuin silloin etelänkylällä aikoinaan! ;) yks mun kaveri käy just siellä afrotunneilla ja on kovasti kehunut! ne on vaan vähän huonoon aikaan, jo aikaisin iltapäivällä niin on vielä luentoja :/

      Poista