keskiviikko 7. elokuuta 2013

The Best Day

Vaikka olin odottanut tätä päivää innoissani, jotenkin pääsi unohtumaan että tänään tosiaan on keskiviikko, ja siis Meerin ilta. Välistä jäi Carrien päiväkirjat, mutta onneksi parempi puoliskoni on kätevä ja lupasi hoitaa asian niin, että kyseisen jakson kuitenkin näen. Propsit sulle!


Erikoista tässä keskiviikossa oli se, että tänään oli keskustapäivä. Muista vapaapäivistä poiketen puhelimessa oli siis herätys varmistamassa, että pääsen sängystä ylös; se kun on aamuisin niin ihana paikka. Ihan aikanaan sain kuitenkin raahattua itseni suihkuun ja valmistautumaan päivää varten. Vaikka aurinko ei paistanutkaan, olin päättänyt että nyt on mekkopäivä. Ja niin laitoin päälle ainoan kesämekon minkä tällä hetkellä omistan, viime kesän löytö Budapestin New Yorkerista. Vaikka aurinko ei ole tähän tyttöön yhtään ottanutkaan, väriä saa purkista ja mun sääret näytti liehuavan helman kanssa jopa päivettyneiltä. Jej! Hiuksetkin suostui yhteistyöhön, ja kaiken kruunasi tietysti maailman ihanin ja söpöin seuralainen.Sade viilensi hiostavaa ilmaa, mutta ei lannistanut sitä kestohymyä joka mun kasvoilta löytyi. Päivä oli nimittäin kertakaikkisen loistava <3 


On parasta, että molemmat osaa arvosta näitä yhteisiä hetkiä ja vähän erikoisempaa tekemistä samalla tavoin kuin niitä arkisia koti-iltojakin. Useammin kuin kerran päädyttiin johtopäätökseen, että tämä keskiviikko oli ihan huippu. Shoppailujen lisäksi ostettiin herkulliset jäätelöt; jos maun nimi on sateenkaari, ei muuta voi oikein odottaakaan. Iltapäivä huipentui leffaan. Uppouduttiin Finnkinon punaisiin tuoleihin ison popparikulhon kanssa katsomaan Now You See Me eli Suuri Puhallus. Elokuva oli saanut hyviä arvioita, aihe kiinnosti meitä molempia - eikä jouduttu pettymään. Tosi mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, ja kaksituntinen tuntui paljon lyhyemmältä. Koko rahan arvoinen!


Sauna on ihan jees juttu, jos joutuu pyöräilemään kotiin vesisateessa. Onneksi Eelin kämpästä siis löytyy kyseinen luksusetu! Yöksi siirryttiin kuitenkin tänne tien toiselle puolelle - ja musta tuntuu että tuo toinen sammuu ihan näillä näppäimillä. Hyvää yötä murmelit!

I don't know why all the trees change in the fall
But I know you're not scared of anything at all
Don't know if Snow White's house is near or far away
But I know I had the best day with you today
Taylor Swift: The Best Day 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti