maanantai 26. elokuuta 2013

5/6

Viimeistä viedään! Tai ainakin toiseksi viimeistä, sillä iltapäivällä pyöräilen taas keskustaan töihin. Tämä vuoro päättää siis useamman peräkkäisen päivän putken, mutta jäljellä on vielä yksi vuoro ennen kuin sopimus on finito. Huh, nopeaa on mennyt se puoli vuotta! Mutta mahtava työporukka, hyvää kokemusta, ja tietysti ihania tuotteita. Nyt kunnon tsempit päälle näihin vimppoihin työvuoroihin!

Sillä aikaa tämä koti-puoli on jäänyt vähän taka-alalle.. Olin suunnitellut tehokasta siivouspäivää jo viime viikon torstaille, mutta eihän se onnistunut. Olen joutunut lykkäämään sitä huomiselle, ja kyllä huomaa millon viimeksi on imuroitu :D Tai tiskattu, tai pedattu sänky.. Yleensä oon tosi siisti ja tarkka, ehkä jopa vähän järjestelmällinenkin, mutta nyt esimerkiksi vaatteita on kertynyt lattialle ulos kaapista kokonaisen vuoren verran. O-ou. Huomenna siis kunnon virtapiikki käyntiin heti aamusta! Ja hei Elisa, ihan siltä varalta että luet tätä: en tiiä millon oot tulossa mutta aikaisintaan tiistai-iltana, jooko? ;D

Viikonloppuna kyläilin. Lauantaina vaihdoin töiden jälkeen vaatteet, söin vielä sitä superia vuohenjuustokanaa, laitoin uudet nilkkurit jalkaan ja lähdin Eelin kanssa polkemaan kohti Kaijonharjua. Siellä oli nimittäin tiedossa synttärikahvittelut; siinä missä Eelillä oli syntymäpäivä perjantaina, Lauran poikaystävä Pirkka-Pekka täytti vuosia juurikin lauantaina. Pojat pelasi pleikkaria, ja sopivasti molemmat synttärisankarit keräsi kultaiset pokaalit. Tarjolla oli ihania mokkapaloja, ja poksautettiinpa auki myös kuoharipullo, joka saatiin Lauran kanssa viime syksynä tuparilahjaksi! Kovin syksyisen oloinen oli myös ilma kun kiidettiin takaisin kotia päin. Toisin oli sunnuntaina, onneksi. Käytiin koko poppoo syömässä iskän luona Pateniemessä, ja terassille paistoi aurinko ihan niin kuin alkukesästä. Sunnuntaita piristi myös toinen varsinainen auringonsäde: Milla kävi moikkaamassa mua töissä. Tämän lisäksi voisin listata tähän kymmeniä muita syitä, miksi oon niin onnellinen että Mildekin asuu nyt Oulussa :)

Oh, you couldn't live without me
I didn't ask why, but then,
why should I?
Oh, I guess I was fine without you
Icona Pop: Good for you

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti