Niiden mukavuudellaan joukosta erottuvien päivien lisäksi ja vastapainoksi näköjään tarvitaan niitä päiviä, jolloin yksinkertaisesti kaikki on pielessä.
Piip piip piip. Nousin ylös sängystä laittamaan puhelimen herätyksen pois. SIlmät ristissä etsin puhelinta jonkin aikaa, kunnes muistin että sehän olikin yöpöydällä eikä latauksessa työpöydän kulmalla. Näin pienestä se alkoi! Juuri kun kellahdin takaisin sänkyyn, muistin miksi edes olin laittanut vapaapäivälle herätyksen; pyykit. Zombeilin täyttämään pesukonetta, pulverit lensi pitkin lattiaa, ja kannen sai survoa kiinni koska välttämättä halusin kaikkien lakanoiden mahtuvan sinne samaan aikaan. Mutta aah, mission complete, ja sitten takaisin petiin! Paitsi eihän siitä nukkumisesta mitään tullut, kun pyykkikone riehui seinän toisella puolella ja tärisytti sänkyä.. Siis ylös ja reippaasti hommiin eli pakkaamaan!
Aluksi kaikki sujui mallikkaasti. Mulle tuo tyytyyväisyyttä, kun saa asioita tehtyä pois alta ja järjestykseen. Paitsi pahvilaatikot loppui kesken, ja kun puolet tavaroista on mun ja systerin yhteisiä, vähän huono niitä on jakaa ilman toisen mielipidettä. Great. Sopivasti kuitenkin Eeli soitti ja ilmoitti päässeensä töistä kotiin, joten meikkiä nassuun ja kaupan kautta kullan luo. Kävisikin niin helposti.. Toivon, että pystytte samaistumaan siihen ärtymyksen määrään, mitä koin kun olalla oli täpötäysi kangaskassi - ja ne sangat liukui koko ajan olalta pois. Alkumatkan selvisin kunnialla, mutta kun toisessa pyöränsarvessa roikkuu painava ruokakassi, homman nimi on ihan toinen. Oikeaan suuntaan menemisestä tulee taitolaji, kun pystyt ohjaamaan vain yhdellä kädellä, sillä toisella yrität pidellä ylhäällä niitä kiivastumista aiheuttavia kassin sankoja, samalla kun koitat välttää potkimasta sitä hemmetin ostoskassia, joka painaa pyörää ojaan päin.
Mitä tästä kaikesta seurasi? Räjähdys. Jokainen pieni asia purkautui ulos heti kun joku oli kuuntelemassa, ja sain mukaan liitettyä myös ruuanlaiton en jaksa enkä sitä paitsi osaa tehdä pizzaa!!, postaamisen mulla ei ole mitään postattavaa enkä edes saisi siihen kuvia koska sun tyhmässä koneessa ei oo muistikortin paikkaa!! ja muutaman muun maailman mullistavan asian. Kaikki tuntui niin suurelta ja merkitykselliseltä silloin. Onneksi Eelillä oli takataskussaan takuuvarma kikka piristää tämä tyttö: jättisuuri suklaamuffinsi. Meni haaviin alta aikayksikön. Ja kaikista parasta on, että se oikeasti toimi! Kohta kaikki vaan nauratti ja myös nolotti, tosin Eeli myönsi että oli odottanutkin tällaista kohtausta meidän aikaisemman puhelun ja mun äänensävyn perusteella. Miten joku voikin aina tietää kun jokin on vialla, vaikka itse haluaisi vaan murehtia asioita sisällään. Jotenkin tuntuu, että aika pian päivän fiilikset lähti nousuun, eikä tulleet sieltä alas koko loppupäivänä.
Ja kyllä siitä pizzastakin hyvää tuli ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti