perjantai 28. kesäkuuta 2013

Paluu

Portaat, avainten kilinä ja kasa mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä oven takana. Siinäpä ensi fiilikset! Iltapäivällä otin linja-auton Kalajoelta kohti Oulua, ja hitaastihan se matka meni. Tuntuu ettei täällä odota mitään, sillä Eeli on töissä ja toisaalta omalla kohdalla töitä ei viikonloppuna ole. Saa nähdä mitä sitä keksii alkaa puuhailla, vaihtoehtoja ainakin on takataskussa muutama. Nallikariin ottamaan aurinkoa, siivouspäivä, vai alennusmyyyntejä tsekkaamaan?


Yksi asia ainakin on varma. Ajattelin käydä vähän katsomassa miltä uusi kämppä näyttää! Minusta ja Elisasta nimittäin tulee elokuussa kämppiksiä, kun muutetaan soluasuntoon Toppilaan. Vaikka Eeli asuu oman kämppäkaverinsa kanssa käytännössä meidän naapurissa, olisin silti mielummin jäänyt lähemmäs yliopistoa. Mutta eipä se mittään, jotenkin tuntuu että meille tulee Elisan kanssa aika hauskaa! Kumpikaan meistä ei ole siis nähnyt asuntoa; aamulla tuli tarjous sähköpostiin ja päätettiin tarttua siihen. Eihän soluasunnolta voi ihmeitä odottaa, mutta ainakin ne solut, joissa on Oulussa tullut vierailtua, on olleet ihan siistejä. Huomenna meinaan käydä kurkkaamassa ikkunasta ja tsiigailla minkälainen ruokapöytä kämppään mahtuu.


Entä tänään? Kynsien lakkaus ja kupillinen kananuudeleita olis aika jees. Maukeaa perjantaita kaikille merihevosille, erityisesti merileijona-Elisalle, ja miksei muillekin!

Rakkaus on tahditon
Se ei ilmoita "nyt mä saavun"
Mut sen sydän joskus tahdissa on
Se hiljaa säikäyttää ja kuiskaa "sä oot mun"
Tähänkö taas tultiin
Haloo Helsinki!: Rakkaus 

2 kommenttia: