maanantai 15. huhtikuuta 2013

Match made in heaven

Aikainen maanantaiaamu ja vesisade ei oikein sovi yhteen. Oli varsin haasteellista väistellä koko tien levyisiä vesilammikkoja vielä pienoisessa aamukohmeessa, tennarit jalassa. Ja silti tuli läpi, damn. Kumpparit voisi olla aika ajankohtainen ostos! Päätin piristää itseäni laittamalla uuden topin päälle ja letin hiuksiin, pienillä jutuilla saa ihmeitä aikaan. Oli myös varsin kivaa iloita hyppytunnista, jota mulla ei olisi oikeasti ollutkaan. Onneksi en missannut mitään tärkeää :D Muutenkin maanantai ja yleensäkin viikko on käynnistynyt mainiosti: nuudelit maistui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin, mutta hillomunkki se vasta hyvää olikin! Pieni lipsahdus on siis tapahtunut lakon suhteen, mutta oli se ihan sallittua kun isukki kävi pitkästä aikaa kylässä. Käytiin myös porukalla täydentämässä meidän jääkaappia ja pakastinta, nyt kelpaa taas kokkailla! Ihan kiva muuten että aivot ei jaksa toimia enää tänään, koska ei jaksaisikaan tehdä muuta kuin katsella sarjoja yöpuku päällä. Huomenna sitten vähän virkumpana käymään mutka yliopistolla ja sitten keskustaan!


It seems like one of those nights
We ditch the whole scene and
end up dreaming instead of sleeping
We're happy, free and confused
In the best way
Taylor Swift: 22  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti