maanantai 4. maaliskuuta 2013

Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Niin hurahti ohi taas yksi mahtava viikonloppu! Kiitos paaaljon vierailusta Milla-kulta, seuraavan kerran nähdään viimeistään seuraavana viikonloppuna baareilun merkeissä ;) Yksi asia ollaan ehkä kuitenkin ymmärretty väärin: vararavintoa kerätään yleensä ennen talvea, ei sen jälkeen. Kesäkuntoon pääseminen tulee olemaan hiukkasen haastavaa, mutta löysät paidat on kivoja ja onhan ne muumitkin rantakunnossa! Viikonloppu meni siis oletetulla tavalla: suut kävi tiuhaan tahtiin syömisen ja puhumisen takia. Juttua ja naurua riitti, hauskaa oli aamuyöhön asti ja tästä tulee tabu! Oli tosi sulkkua myös, että sunnuntaina tehtiin suklaamoussea, jonka ansiosta koettiin suuri makeanähky. Never again. Onneksi päästiin syömään ihan oikeaa ruokaa iskän luo kun isoveikka toimi kuskina, ja Millakin saatiin turvallisesti Kalajoelle suuntaavaan linja-autoon. Toukokuun vierailua odotellessa!


Sunnuntai-ilta sitten kuluikin käännöksen parissa. Ei ehkä ihan lempipuuhaa lomalla.. Mieluummin vain olisin ilman kiirettä tai vaikka shoppailisin, kuten tänään: käytiin Lauran kanssa keskustassa katselemassa mulle työvaatteita, ja löytyihän niitä! Löytyi myös kaikkea muuta kivaa ja kaikkea ei edes voinut ottaa mukaan.. Etsin myös uutta kevättakkia, ja kohdalle osuikin kaksi oikein kivaa mallia. Yllätys, ei kokoja! Kotona katsoin myös kyseisten liikkeiden nettikaupat mutta heikolta näyttää. Harmittaa, koska nyt mikään muu takki ei ole yhtä hyvä, juuri sama dilemma kuin talvitakin etsimisessä. Oli myös aika random törmätä Eelin pikkusiskoon eräässä vaatekaupassa! Kasvot vaan näytti niin tutulta, että oli pakko kysyä onko kyseessä tuttu henkilö. Onneksi oli, muuten olisi hävettänyt ;D Koska aamupala jäi kiireen takia välistä jouduin myös ekaa kertaa Oulussa asumisen aikana juoksemaan bussiin!!! suoritettiin pieni tankkaus Stockmannin alakerran Deli-kahvilassa. Broilei-ranch bagel oli muuten tosi hyvää, mutta ei ollut kivaa yhtäkkia maistaa suussa aurajuusto :D Not cool bro! Omatkin kokkaustaidot joutuu tänään tulikokeeseen, kun jo hiihtoloman toinen erikoisvieras eli äiskäräiskäle tulee taas muutamaksi päiväksi punkkaamaan tänne Kaijonharjuun. Kätevää sinänsä, että päästään sitten samalla kyydillä Kalajoen suuntaan keskiviikkona.


Muuten alkuviikolle ei ole suunnitelmissa mitään erikoista, tänään taas käännöstä ja huomenna pikavisiitti yliopistolle ennen töitä. Jee, saa laittaa uusia vaatteita päälle! Toivottavasti vaan lumisade tajuaisi väistyä auringon tieltä, meinaa olla kevättä rinnassa ja aurinkolasitkin odottaa laukussa. Kivaa lomaa niille joilla se on ja muille tsemppiä perusarkeen :)

Miksei ikinä riitä että toinen on siinä
ja jakaa tämän hetken sinun kanssasi
Ja päivät valoa loistaa ikkunoiden raoista
pöytään jossa on aina kukkia
Haloo Helsinki!: Maailma on tehty meitä varten 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti