A heart-shaped pie

Moikkamoi! Tänä viikonloppuna tapahtui kummia: aloin sekä lauantaina että sunnuntaina osoittamaan heräämisen merkkejä jo yhdeksän aikaan, ilman herätyskelloa. Puhelin oli kylläkin hälytysvalmiudessa, mutta ihan itse avasin silmät ja totesin olon jo melko pirteäksi. Olisi hienoa kertoa, että nousin sängystä juuri silloin ja aloin reippailemaan koti- ja koulujuttujen parissa, mutta toisin kävi. Päätin nauttia hitaan heräämisen ihanuudesta, ja uuden nukahtamisen jälkeen kömmin keittiöön aamupalalle yhdentoista aikaan. Rentååå. Tässä välissä on kuitenkin pakko kehua itseäni, sillä koko lauantain ahersin yhden ja ainoan tehtävän kimpussa. Tulos: kuusi sivua tekstiä ja ärtynyt olo, koska viimeinen silaus jäi näin sunnuntaille. Onneksi sekin tehtävä on nyt matkalla bittiavaruudessa, sen verran huokauksia ja motivaation puutteen potemista se onnistui aiheuttamaan!

Ennen listan seuraavaan kohtaan siirtymistä jonkinlainen aivojen nollaus tuntui ihan hyvältä idealta, tajunnanvirta teksti on jees. Tämä viikonloppu on kaiken kaikkiaan ollut aika ruokakeskeinen. Laura ahersi keittiössä ja leipoi keväisen piirakan tai kaksikin kappaletta, joka saattaa olla tuttu tästä vanhasta postauksesta. Aika traumaattista lukea noita vanhimpia postauksia, koska huomaa miten paljon kirjoitustyyli on muuttunut. Muistan miten alkuaikoina mietin aika paljonkin kirjoitusasua ja lauseiden muotoilemista, mutta nykyään tekstiä vaan tulee. Toisaalta tykkään tuollaisista erilaisista postauksista, joissa on selkeä teema, niin kuin vaikka leipominen. Kivaa vaihtelua tavalliselle höpinälle siitä, mitä kuuluu ja kuinka sää edelleen ahdistaa :D Saattaa muuten olla, että meidän persikkapurkissa ei ollut sitä kätevää avaussysteemiä, kirotut halpistölkit. Saattaa siis olla, että jouduttiin turvautumaan järeämpiin aseisiin, kuten vasaraan, ruuvimeisseliin ja googleen.

 

Laitettiin myös yhdessä Lauran kanssa ruokaa koko meidän kolmen hengen porukalle, kana-herkkusienikastiketta ja riisiä. Jostain syystä tuntuu olevan mahdotona oppia keittämään oikea määrä riisiä, sillä jälleen kerran kattilan pohjaa ei näkynyt vaikka kaikkien lautaset oli täynnä sitä. Muutenkin oon pannut merkille, että aina kun meille tulee vieraita syömään, tarjoillaan Lauran kanssa riisiä.. Kohta onneksi syksyn alusta asti kaapissa olleet täysjyväriisit on finito ja saadaan keitellä ihan normaaleja jotka maistuu mycket bättre! Onni on kun joku toinen laittaa ruokaa, mutta tehtiin Lauran kanssa tällä viikolla järkyttävä oivallus: meidän elämissä on nyt alkanut se vaihe, että joudutaan itse olemaan niitä kokkeja. Okei, tottahan me joskus tai itse asiassa aika useinkin käydään kotona Kalajoella tai täällä Oulussa Pateniemessä syömässä, mutta pääosin me itse ollaan hellan ääressä. Me no wanna!

Ouch, nälkä. Vois lähtee kohti Pateniemen herkkubuffetia, tällä kertaa meilläkin on tosiaan mukana vähän tarjottavaa! Oma pieni sydämenmuotoinen piirakka tuhottiin jo täällä, koska pitihän sitä testata että kehtaa muillekin antaa. Ja todellakin kehtaa, nyt voi kehua kun ei ole omatekemä! Namnam.