torstai 31. tammikuuta 2013

Det gröna partyt

Varsin vihertävä meininki ollut viime päivinä! Haalarimerkit vilisee silmissä vieläkin ja sormenpäät on tunnottomat neulanpistojen jäljiltä. But I'm telling you, oli se sen arvoista. Nimittäin ne Viherbileet. Eilen luentojen jälkeen tulin kotiin Lauran ja Suvin kanssa, syötiin itsetehtyjä lihapullia ja alettiin ompelemaan vielä viimeiset haalarimerkit paikoilleen. Aika komeat niistä tuli, ja ne päällä on totaalisen opiskelijamainen fiilis. Ja kyllähän se helpottaa hurjasti vaatteiden valintaa, kun vaihtoehtona ei ole kuin haalarit ;D Tytöt meni limsalinjalla, mutta sillä toisella tavalla aloittelemaan meidän kämpille tuli Miika ja Eeli. Yhdessä pähkäiltiin haalarien oikeaoppista solmimistapaa, ja vaikka meidän ratkaisu ei ehkä ihan oikea ollutkaan, ainakin tehtiin kaikki samalla tavalla!


Teekkaritalolla ei ollut vielä muita kuin verbalaisia paikalla - eli kaikki parhaat! Nopeastihan tila kuitenkin täyttyi, niin vihreistä kuin muunkin värisista haalareista. Viherbileet oli kolmen ainajärjestön luotsaama tapahtuma, Verban, Sigman ja Syntaksiksen, mutta kaikki muutkin oli tervetulleita. Yleensä kaikkiin pippaloihin myydään ennakkolippuja, mutta tällä kertaa lippuja myytiin vain ovella suuren kävijämäärän vuoksi. Vaikka suurimman osan ajasta hengailinkin oman ainejärjestön tyyppien kanssa, oli kiva nähdä Jennaakin, koska yleensä käydään eri bileissä. Satuttiin kohtaamaan naisten vessassa, ja samassa paikassa sattui toinenkin hupainen juttu: kädet ei halunneet toimia oikein, ja epätoivoisena yritin haalareita saada solmittua. Paikalla oli kiltti vanhempi opiskelija joka opetti minulle oikean taktiikan, jonka pitäisi kuulemma toimia huolimatta promilleiden määrästä! Huisia että opiskelijoiden keskuudesta löytyy näin kivoja tyyppejä vaikkei samaan ainejärjestöön kuulutakaan, tällä auttavalla neidillä kun oli päällään tummansiniset haalarit. Kiitos siis isosiskon kaimalle!


Hilpeän tunnelmani takia lähdin kotiin nukkumaan jo puolen yön aikaan, ja onneksi ennen nukahtamista otettu yhdistelmä vesilasillinen plus särkylääke toimi ja säästyin mun lempparihaalarimerkin pelottavalta muumikrapulalta. Väsymyksen vallassa tämä torstai silti on mennyt, mutta sain hoidettua valtavan tiskikasan sekä käännöksen - Eelin avulla tietysti, itsehän lähinnä selailin supersanakirjaani ja etsin uusia hauskoja sanoja.. Ehkä se kompensoi niitä muutamia luentoja jotka jäi väliin, hups mutta ei tule tavaksi! Onneksi viikonloppu alkoi nyt, ei muuta kuin herkkuja napaan ja MTV:n fiksujen sarjojen maraton!

Do it for your people, do it for your pride
Never gonna know if you never try
Do it for your country, do it for your name
'Cause there's gonna be a day
When you're standing in the hall of fame
The Script ft. Will.I.Am.: Hall of Fame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti