lauantai 13. lokakuuta 2012

Thumbs up for Friday

Ajattelin että mulla on aikaa tehdä useampi postaus kerralla. Karu totuus: ei oikeastaan kyllä ole, mutta teen silti vielä toisen postauksen, eilisestä perjantai-illasta. Ehkä saan sovitettua melkein viikon mittaista postaustaukoa? Mutta myönnettävä on, että en osaisikaan tehdä esimerkiksi jotain päivänasupostauksia, vaikka se hyvä aihe onkin ja tykkään lukea ja katsella sellaisia muiden blogeista. Siksi siis tauko, ei ole mitään kirjoitettavaa. Aiheita saa  antaa kiitos, kiinnostaako ketään esimerkiksi postaus, jossa esittelen meidän kämppää?


Eilen saatiin tänne Ouluun vieras Jyväskylästä asti, kun Pinja saapui bemarilla viettämään viikonloppua Jennan luo. Päätettiin mennä keskustaan kuljeskelemaan ja vain katselemaan mitä siellä näkyy. Ja sieltähän löytyi vaikka mitä: paljon keltaisia Stockmannin muovipusseja, vielä enemmän teinejä ja erityisesti mieleen painui pari Rotuaarilla lonkeroa juovaa lissua.. Anteeksi, mutta nauroin, niin klisee :D Ei pahalla ketään kohtaan!


Ja hups, liityttiinhän mekin siihen suureen massaan, joilla oli kädessään ne kirkuvan keltaiset Hullujen päivien kassit. Eihän ne tarjoukset aina edes ole kovin paljon halvempia verrattuna tuotteiden normaalihintaa, mutta tämäniltaisia tupareita varten bongattiin kuitenkin jotain tarpeellista: sipsipussit olivat selvästi halvempia! Hyödyllinen ostos siis, ja näin ollen täysin hyväksyttävää oli ostaa useampi pussi. Olisihan täydellinen katastrofi, jos sipsit loppuisivat kesken bileiden! Hyödyllisyydestä puheen ollen, eri mieltä voi olla siitä paidasta, jonka nappasin mukaan Mick's:ltä.. Se ei ollut alennuksessa, en välttämättä tarvinnut uutta paitaa, siinä meni taas jonkun ostoskerran ruokarahat, mutta kun se oli niin kiva etten voinut jättää sitä kauppaan. Sitä paitsi se pääsee käyttöön jo tänä iltana, joten ei ainakaan voi puhua turhasta ostoksesta ;)


Shoppailukierroksen jälkeen lähdettiin etsimään jotain kivaa ravintolaa tai baaria, jossa voitaisiin istua iltaa. Ensimmäisenä tuli mieleen Amarillo, joka kuitenkin oli ihan täynnä. Lähdettiin kävelemään kohti torin rantaa, ja matkalla huomattiin eräs välimeren ruokaa tarjoileva paikka Olympos? Olympis?, jonne sitten mentiin istuskelemaan ja juttelemaan. Tilattiin yhteiseksi kaksi alkuruokaa, ja sehän tietysti aiheutti hämmennystä, sillä useampi tarjoilija tuli kysymään mitä haluttaisiin pääruuaksi :D Oli jättekivaa ja jollain tavalla rentouttavaa viettää aikaa näinkin kivojen tyyppien kanssa. Voidaan puhua niin monista asioista, mitään ei tarvitse hävetä ja on vain niin mukavaa nauraa omien kavereiden kanssa. Illalla jatkuu, ja siitä lisää huomenna ainakin toivottavasti!

 Pssst! Eihän sitsipostaus mennyt ohi?

Day turns night,
night turns to whatever we want
We're young enough to say
Oh, this gotta be the good life
One Republic: Good life 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti