maanantai 24. syyskuuta 2012

Olla itsestäänselvyys, mikään ei ole pahempaa

Heissan! Muokkailin blogin ulkonäköä, ja hieman ongelmia lähinnä bannerin osalta.. :D Just ignore it, koitan tehdä laadulle jotain jossain vaiheessa! Päänvaivaa tuottaa myös ylihuominen fuksisuunnistus. Meidän joukkue koostuu tällä hetkellä tasan kahdesta jäsenestä, meillä ei ole teemaa ja lahjusten keksiminen on vähän vaiheessa. Mutta ahkera rekrytointi on parhaillaan käynnissä, teemankin kanssa edistytään koko ajan ja eihän me mitään lahjuksia tarvita, kun tietysti menestytään rasteilla niin hyvin!


Viikonloppuna siivoiltiin Lauran kanssa meidän kämppää. Tavallisen viikkosiivouksen lisäksi tuli suuri tarve järjestellä ja siirrellä tavaroita paikasta toiseen. Urakan jälkeen oli kyllä tyytyväinen olo, ja kyllä sitä ihan eri tavalla jaksaakin siivota, kun kukaan ei oikeasti pakota tekemään sitä. Ja tietysti kun siivottavana on vain omat sotkut, ei niitä halua kauan katsella. Ja hei, siis mitä sotkuja? Me ollaan Lauran kanssa ihan hurjan siistejä ihmisiä, tiskit ei ikinä odota pöydällä kolmea päivää kauempaa!


Lauantai-iltana mentiin bussilla keskustaan, ja siellä suunnistettiin kohti Jennin kämppää. Hienosti löydettiin perille, ja tämä ei ollut sarkasmia tällä kertaa! Jennilla on ihanan tilava yksiö, joka on tosi kivasti sisustettu. Ja Jennin sohva oli täydellinen! Oon kateellinen myös tv-tasosta ja telkkarista, joka oli niin litteä, ihan eri maata kuin meidän.. Ilta kului musiikkia kuunnellessa, jutellessa ja Jenni vaalalaisine kavereineen pelasi juomapeliä, itse en uskaltanut mennä mukaan  :D Hieman ennen yhtä porukka alkoi siirtyä baariin, mutta kun itselläni ei ikä riitä juuri minnekään, oli aika mennä bussille. Samaan bussiin tuli kyytiin myös eräs ihana humalainen ja löyhkäävä keski-ikäinen mies, ja mun kävi niin sääliksi sitä tyttöä, jonka viereen se istui..



Sunnuntai kului puolestaan niiden koulutehtävien kimpussa, joita oli tarkoitus tehdä jo lauantaina. Pyöräiltiin myös Pateniemeen iskän luo syömään ja kyllä, ajettiin pari kertaa ohi oikean risteyksen ja eksyttiin väärällä oikoreitille. Mutta onhan se kätevää käydä siellä syömässä, ilmaista ja ennen kaikkea jättehyvää ruokaa! Jälkiruuaksikin saatiin tuoretta omenapiirakkaa, nams! Loppuilta kului edelleen kouluhommien kanssa, kyllä yliopisto on työmäärältään vähän eri luokkaa kuin lukio.. Kaikenlaisia esitelmiä, esseitä ja lukemista on tullut kivasti, kai tähän tottuu! Illan viihdepuolesta vastasi Big Brother Talk Show:n lisäksi alakerran riitelevä pariskunta, harmi että sanoista ei ihan saanut kiinni. Ainoa erottuva sana oli "EI!" jota nainen toistelikin yhdessä välissä noin kymmenen kertaa peräkkäin. Selväksi tuli.

I know
Caught up in the middle
I cry, just a little
When I think of letting go
Flo-Rida: I cry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti