perjantai 21. syyskuuta 2012

Olet saavuttamaton, puheenaihetta vain vaihdat

Hups vain, sinne meni nekin ruokarahat.. Seikkailin siis tänään keskustassa, ja todellakin seikkailin, sillä saatettiin Lauran kanssa ehkä kävellä vähän ohi meidän kohteesta, ja voi olla, että piti käyttää taas puhelimen kartat-sovellusta apuna. Mutta hei, perille päästiin, nimittäin Oulun ylioppilaskunnan toimistolle ja nyt rahapussissa on lisäpainoa tuomassa upouusi opiskelijakortti! Suru-uutisia: ihana keltainen rahapussini on mennyt rikki, ja jouduin korvaamaan sen vanhalla lompakollani. Nyyh. Vertaistukea otetaan vastaan.


Eihän keskustaan kuitenkaan nyt ihan joka päivä mennä, joten oli ihan oleellista käydä vähän vilkaisemassa vaatekauppojen valikoimia. Vähän. Vilkaisemassa. Ei mun ihan oikeesti pitänyt ostaa mitään sen kummemmin, katsella etukäteen mitkä nilkkurit ostan myöhemmin syksyllä, tai minkälaisia neuleita näkyy. Taisin katsella ympärilleni liian tarkasti, sillä ostin sitten yhtä ja toista, muun muassa sen neuleen. Väriksi valitsin burgundy? burgundi? viininpunainen? mikä onkaan, mutta siis se punertava väri, jota on tänä syksynä näkynyt paljon. Itsekin olen vähän hurahtanut siihen, ja pari viikkoa sitten ostin Jyväskylästä jo yhden paidan siinä värissä. Löysin myös ne nilkkurit.. Juuri sellaiset mitä olin kuvitellut mielessäni; täydellinen malli, täydellinen väri, mutta täydellisen epätäydellinen hinta. Nyt kun oon löytänyt ne kengät, jotka haluan, mikään muu pari ei tule täyttämään mun vaatimuksia. Hinta ei todellakaan sovi opiskelijalle, mutta hei iskäääää...;)

"taidekuva"

Mitä olisi viikonloppu ilman mitään suunnitelmia? Enemmän tai vähemmän mukavaa vaihtelua ainakin. Huomenna ajattelin keskittyä kouluhommiin pffft as if :D - ja illalla suuntana keskusta sekä Jennin tuparit!

Kiss me hard before you go
Summertime sadness
I just wanted you to know
That baby you're the best
Lana Del Rey: Summertime sadness  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti