tiistai 7. elokuuta 2012

Mä en haluu paljon, vaan mä haluun kaiken

Tänään käynnistyi viimeinen työviikko tälle kesälle. Hienosti alkoi, varmaan kesän sateisin päivä - taukoamaton ropina säesti lusikoiden purkittamista ja strösselikuppien pesemistä, jäätelöpalloja ja pehmiksiä kun ei kovinkaan montaa päässyt tekemään. Koska tämä jäätelökesä alkaa ainakin jäätelöiden kohdalta olla lopuillaan, aloin miettimään mun tämän kesän lemppareita. Kauan ei tarvinnut miettiä, sillä tiettyjä makuja oon selvästi suosinut ylitse muiden.

Pallojätskeistä lemppariksi valikoitui uutuusmaku marjainen murokeksi. Toinen uutuus, valkosuklaa-mansikka, oli myös hyvä mutta siitä oli ärsyttävä tehdä palloja! :D


Pehmiksen kanssa yhdistin eniten nougat-kastiketta ja hasselpähkinärouhetta. Aika perus, tiedetään! Mutta itse maistoin pähkinöitä jäätelön kanssa ensi kertaa vasta tänä kesänä, ennen mulla oli jonkinlainen periaate pitää ne erillään toisistaan. Mutta nyt.. delicious!<3 Taustalla näkyvä lakritsi salmiakki... on myös yksi uusi suosikki; se sopii kaveriksi kaikkien muiden kastikkeiden kanssa.


Mutta eilen olin kuitenkin vapaalla. Vietin koko päivän Pinjan kanssa. Istuskeltiin ensin Pinjalla ja sitten puistossa ja vaan juteltiin. Olo parani heti ainakin jonkin verran, kun sai jutella jonkun kanssa ihan kaikesta. Oli ihanaa rupatella enemmän ja vähemmän syvällisiä, auringon ollessa vaihteeksi esillä. Onnistuin jopa palamaan rintakehästä, jo toista kertaa tälle kesälle, saavutus sinänsä! Toivottavasti lämpimiä kelejä riittäisi sitten ensi viikolle myös, niin olisi mukavampi lomailla vielä ne viimeiset viikot ennen koulun alkua :)

Kiskan uudet asukit (;
 This little bluebird came looking for you
Said that I hadn't seen you in quite some time
This little bluebird, she came looking again
I said we weren't even friends she could have you
Don't you think it was hard?
Christina Perri: Bluebird

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti