sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Keuruu!

Lähdettiin matkaan kohti Keuruuta ja Pinjan mökkiä perjantaina alkuillasta. Olin päivän töissä ensin - superkuumahelteinenhiostavahikinentuskainen työpäivä, sillä perjantai oli ainakin Kalajoella luultavasti kesän lämpimin! Onneksi päivä oli lyhyt, vain viisituntinen. Töiden jälkeen kaahasin kotiin Lauran kanssa, pakattiin nopsasti loppuun ennen kuin Pinja tuli hakemaan meitä. Pinjan kanssa käytiin kaupassa ja Alkossa, jatkettiin matkaa Alavieskaan, josta poimittiin Jenna kyytiin. Sitten alkoikin olla kasassa kaikki ainekset tyttöjen road tripiä varten - auto, aurinko, aurinkolasit, paras seura, musiikki ja bassot täysillä ainakin melkein!


Kaikella kunnioituksella, mutta tyhmä navigaattori! Se ohjasi meitä ihan tyhmää reittiä, ja ylimääräisiä kilometrejä tuli valtavasti. Onneksi kuitenkin Laura ja Jenna osaa lukea karttaa, ja lähdettiin sitten vähän oikomaan, ihan onnistuneesti. Oli niiiiin hyvä fiilis matkustaa, kaverit ja kesä<3 Menomatka meni aika joutuisasti koska Pinja on niin hyvä rallikuski, ja ainut pysähdys tehtiin Perhossa, jossa täytettiin vielä kylmälaukku pakasteilla. Perillä mökillä Pinjan Airi-mummo oli lämmittänyt meille saunan valmiiksi, joten laitettiin nopsasti ruuat jääkaappiin ja mentiin saunomaan. Tai no, kaikki on suhteellista, mutta aika nopeasti kuitenkin jos vertaa meidän onneen kaasulaitteiden kanssa.. Jääkaappi siis toimi kaasulla ja meillä oli lieviä ongelmia saada se päälle. Lieviä. Sauna oli suorastaan tulinen, mutta pulahdus järveen viilensi kivasti, sekä tietysti saunasiiderit. Nyt on talviturkki heitetty! Yleensä oon käynyt ensimmäisellä kerralla meressä uimassa, mutta oli mukavaa vaihtelua käydä järvessä pulikoimassa. Ja sitä tehtiinkin monta kertaan, saunominenkin kesti monta tuntia, ja sen jälkeen vielä herkuteltiin sipseillä ja karkeilla juttelemisen lomassa puoli kolmeen asti.


Lauantai oli harmillisesti aamusta asti vähän pilvinen, mutta lämmin kuitenkin. Myöhemmin alkoi sataa vettäkin, joten päivä meni suurimmaksi osaksi sisätiloissa. Ensimmäiseksi, kun herättiin, laitettiin sauna lämpeämään. Tietysti käytiin myös uimassa, ja saunomiseen kuuluu aina myös vähän jotain sihisevää juomaa ;) Puolen päivän aikoihin alettiin kokkailemaan - ja päästiin lopulta syömään vasta vähän ennen neljää.. Ongelmia nimittäin riitti: ensin ajateltiin grillata, mutta kaasugrillin sytytys ei onnistunut, ja kun se lopulta onnistui, Pinjan hiukset kärähti pikkuisen.. Päätettiin suosiolla lämmittää takka sisällä ja valmistaa ruoka sen avulla. Kesti tietenkin jonkin aikaa, ennen kuin lämpö oli riittävä, mutta niin vain saatiin valmiiksi ranskalaisia, herkkusieniä ja pekonia, maissia, grillijuustoa, marinettejä sekä salaatti!

Eihän me toki googlattu "kaasugrillin sytytys"

Pieni siesta oli ähkyn jälkeen paikallaan. Lepotauon jälkeen valmistettiin herkullista hieman alkoholipitoista pirtelöä ja alettiin taas lämmittämään saunaa. Sauna odotellessa pelattiin Aliasta, minä ja Laura voitettiin, jee! Vinkiksi kaikille: ollaan yhdessä lyömätön tiimi, haastakaa jos uskallatte! Saunottiin jälleen pidemmän kaavan kautta, sillä sauna on paras paikka puhua henkeviä ja syvällisiä: kaikki mitä siellä puhutttiin jäi niiden seinien sisäpuolelle. Käynti järvessä viilensi ja taas jaksoi saunoa vähän lisää. Saunan jälkeen tehtiin vähän lisää pirtelöä, kokattiin iltaruokaa, maisteltiin ufoshottia, lähetettiin "känniviestejä" ja keskusteltiin vaan ihan kaikesta; kaiken kruunasi taustalla soiva radio, josta kuului kaksi kanavaa päällekkäin?


Sunnuntai, lähtöpäivä. Ei syöty ollenkaan aamupalaa, vaan alettiin heti laittamaan kunnon ruokaa, koska niin paljon oli syötävää vielä jäljellä. Tällä kertaa keittiönä toimi ulkona oleva nuotiopaikka, eikä ihan ongelmitta selvitty: tuli ei ottanut syttyäkseen, mutta niin vain sekin onnistui. Karhunpennut Pinjan sanavalinta ;D onnistuu aina! Meidän herkkuateria koostui wokkivihanneksista, lohkoperunoista ja kanasta. Syömisen jälkeen siivoiltiin mökkiä, Jenna ja Pinja meni vielä saunaan ja uimaan, mutta minä ja sairastunut Laura alettiin jo pakkailemaan. Kotimatkalle lähdettiin suunnilleen kolmen aikaan, ja pysähdyttiin Tuurin kyläkaupassa vähän shoppailemaan. Muutenkin ajettiin takaisin Kalajoelle vähän eri kautta, huomattavasti lyhyempää ja suorempaa reittiä..


Pinjan mökillä ei siis ollut sähköjä eikä sinne tullut juoksevaa vettä. Ei ehkä mikään helpoin homma mulle, mutta toisaalta tosi virkistävää päästä pois Kalajoelta hetkeksi. Ja olihan se mökki tosi kiva: ihanalla paikalla, tilava ja niin.. mökkimäinen. Kivaa vaihtelua Kalajoen mökkeihin! Kuvia ei tullut otettua kovin paljon, koska oltiin ehkä vähän liiankin luonnonkauniita :)


 And now it feels so amazing
Can't see it coming
And we'll never grow old again
You'll find us chasing the sun
The Wanted: Chasing the sun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti