tiistai 17. heinäkuuta 2012

Da Asunto

Väsymys, koska olen ollut menossa aamusta asti, ja siivoillut Oulun asuntoa hela dagen.
Innostus, koska oikeasti saatiin jotain tehtyä ja hommat etenee. Kämppä on nyt putipuhdas parveketta lukuunottamatta ja jotain tavaroitakin vietiin; suurin osa meidän astioista on paikoillaan keittiön kaapeissa, liinavaatteet ja pyyhkeet makuuhuoneen komeroissa ja kaikissa ikkunoissa on verhot! Jutskailtiin ensimmäistä kertaa erään naapurin kanssa, mukava mummeli! Eikä se eteisen peilikään ole enää niin kamala, kaikkeen tottuu.


Heti paljon kodikkaamman tuntuista, kun asunnosta löytyy omia, henkilökohtaisia juttuja. Tällä hetkellä mun lempipaikka on keittiö, koska siellä on eniten tavaroita: astiakaappien lisäksi myös jääkaappi sai vähän täytettä ja ruokailun mahdollistaa myös parvekesetti, joka on väliaikaisesti sijoitettu keittiöön. Tykkään silti eniten ikkunalaudasta: sitä reunustaa maailman hienoimmat verhot ja laudalla on söpöjä kaktuksia, ihanan tuoksuinen kynttilä valkosuklaa-vanilja! sekä ikioma Alvar Aallon omenanvihreä.. kuppi? astia? :D


Vaikka tuntuu että paljon on valmiina, vielä monta asiaa täytyy hankkia. Meillä on jo esimerkiksi kahvinkeitin, leivänpaahdin, silitysrauta, vedenkeitin, mikro, nojatuolit, sängyt, työpöydät, peili, lipasto eteiseen, astioita ja liinavaatteita, siivousvälineet, tv ja dvd-soitin, ruokailuryhmä, matto ja lamppu keittiöön, mutta silti puuttuu vielä muun muassa yöpöydät, penkki eteiseen, kenkäteline, kello, radio, kauhojakapustojakulhojasaksetaterimetveitsiä, peitot ja tyynyt, SOHVA. Mä haluan sohvan vaikka tiedän että ne on kalliita.. Mutta vuodesohva olisi oikeasti tosi käytännöllinen: tyylikäs ja tarjoaa yöpaikan kavereille. Ah, löysin yhden ihanan, joka oli täydellisen värinen ja alennuksessa! Maybe some day, sitä ennen tyydymme vihreään levittettävään yksilöön, jonka saamme ainakin näillä näkymin tutuiltamme ilmaiseksi. Sohva kuin sohva I quess, ainakin meillä on tyylikkäät nojatuolit! okei, tuolit ainakin; nehän on oikeasti puutarhakalustoa..


It's all your fault
You called me beautiful
You turned me out
and now I can't turn back
P!nk: It's all your fault

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti