sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

x-games

Heissan kaikille ja hyvää sunnuntaita! Mun päivä lähti käyntiin väsyneenä, sillä kotiuduin aamulla neljän aikoihin. Isoveikka tuli puoli yhden aikaan kysymään, grillaako mullekin hampurilaisen. Totta kai, sillä kun menin nukkumaan mun maha murisi niin isosti, että ihmettelin miten muut ei heränneet! No, jospa sitä ensi viikonloppuna olisi aikaa nukkua.. Ei kun hups, oliko joku Beach Futis lauantaina? Mahottomaksi mennee!


Lauantaina Kalajoella oli siis tapahtuma nimeltä X-Games. Itse asiassa tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa paikan päällä katsomassa mistä oikein on kyse :D Lyhyesti, Dyynin viereen oli rakennettu semmoinen.. torni, josta sitten laski lumitettua mäkeä tyyppejä lumilaudoilla ja suksilla kilpaillen parhaasta tuloksesta. Palkintojenjako oli illemmalla Dyynissä. Alueella oli myös esimerkiksi pomppulinna ja mahdollisuus suorittaa benji-hyppy.


Oli hauskaa viettää aikaa kavereiden kanssa, ja ilmakin suosi, sillä aurinko paistoi. Kalajoella ja varsinkin Särkillä nyt tulee aina, mutta siihen on jo aika lailla tottunut niin ei se enää haittaa. Mukana menossa oli meidän kaksijalkaisten lisäksi Pinjan Onni-koira, itse suloisuus<3 Oli muuten aika kova olo kulkea järkkäri kaulassa ja näpsiä sillä kuvia! hehee oon niiiiin fiiliksissä tästä kamerasta! Kilpailun katsomisen lisäksi käytiin jätskillä, taas..


Illalla suuntasin kohti Dyyniä Millan ja Saran kanssa. Innostuttiin vähän räpsimään kuvia.. Kaikki ei todellakaan ol julkaisukelpoisia :D Tuttuun tapaan menin ensin Millalle, tai oikeastaan Millan mökille. Olin vapaaehtoisena kuskina, ensimmäistä kertaa kuskina Dyyni-iltana! Kärsimättömiä kun ollaan, mentiin Dyyniin jälleen aika varhain. Porukka oli ihan outoa, oli vähän orpo olo kun paikalla ei ollut juuri yhtään tuttuja kasvoja... Kyllähän tunnelma siitä lähti meilläkin nousemaan, loppujen lopuksi oli jälleen kerran hauska ilta. Suurin osa illasta meni tanssilattialla, mutta ehdittiin jutella myös uusien ihmisten kanssa - ja ensimmäistä kertaa mulle tarjottiin juoma tietysti silloin kun oon kuskina, but anyway!

Tässä Lauran kamera!
Joo ei meidän kissoilta lähde yhtään karvoja.. Haha niitä on joka paikassa!
Tämän päivän ohjelmaan ei kuulu yhtään mitään. Ainut tavoite oli saada tämä postaus tehtyä ja siirrettyä kuvat kamerasta koneelle, done. Okei, serkulla olisi ollut tänään rippijuhlat, jotka nyt jäi välistä, mutta paljon onnea sinne Kärsämäelle, meitsi oli hengessä mukana joka tapauksessa! 

On aamuyö enkä unta saa vieläkään
Ootan auringonnousuun, ootan auringonnousuun
Eksyin mun tieltä, en löydä takaisin todellisuuteen
Luulen, en tiedä, vaan tunnen sut
En mä nää tai kuule susta merkkiikään
PistePiste: Elän sut uudestaan

2 kommenttia:

  1. lovely pictures! love the star pattern on the tights!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thanks! :) I like the tights as well, I actually wore them the first time when that photo was taken )

      Poista