perjantai 18. toukokuuta 2012

ruokaa ja leijonia

Mun helatorstai oli aurinkoinen, hiostava ja myös sateinen. Oli tosi lämmin, lähemmäs 20 astetta! Mutta tietysti satoi vettä kuuroina, että se siitä hellepäivästä..

Kuitenkin mulla oli aika paljonkin ohjelmaa! Päivällä oli seurakunnan järjestämä kiitosruokailu niille, jotka olivat vapaaehtoisina olleet pitämässä avoimia ovia eli nuorten iltaa. En muistanutkaan, että olin ollut valvojana, mutta niin vain minutkin kutsuttiin paikalle :D Ja totta kai menin, koska seurakunnan emäntien tekemä ruoka on aina niiiin hyvää!


Ja kuten tästä hemaisevasta kuvasta huomaa, illalla meillä oli jääkiekon kisakatsomo Marisan luona! Yhdessä kannustettiin Suomi voittoon, vaikka myönnettävä on että ensimmäinen maali meni vähän ohi ja muutenkin keskittyminen oli vaihtelevaa... Loppua kohti kuitenkin meidänkin porukalla jännitys kasvoi, ja näyttää siltä että saadaan järjestää kisakatsomoita edelleen! Luonnollisesti meillä oli hyvät eväät kuvissa ei todellakaan ole koko kattaus, mutta vielä parempi seura<3 Voi te tytöt, kai te tiedätte kuinka parhaita ja tärkeitä ootte? Kaikkien pitäisi tuntea nämä neidit, ja siksi voisin alkaa kirjoittelemaan postausta, aiheena juurikin he!


Huoh mikä väsymys, ja perjantai-ilta! Tästä postauksestakin tuli aika sekava, antakaa anteeksi mutta syytän lukemista ja sadetta. Seuraavan postauksen ilmestymisestä sen verran infoa, että sunnuntaina saattaa tulla jos ehdin lauantai-illasta jotain rustailla. Mutta sen jälkeen pienoinen tauko, koska koko alkuviikon olenkin reissussa! Palaillaan asiaan kuitenkin torstaina, tai viimeistään perjantaina. Nyt Voice of Usa!

 Some things gotta give now
'Cause I'm dying just to make you see
That I need you here with me now
'Cause you've got that one thing
One Direction: One thing

-Meeri 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti